hannupirila

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Miksi itsensä kehittäminen ei johda haluttuihin tuloksiin?

Itsensä kehittäminen (englanniksi personal development, self help jne.) on maailmalla lähes lumivyöryn lailla kasvava konsepti ja käsite. Tällä itsensä kehittämisellä tarkoitetaan yleisesti mm. aktiviteetteja, joiden avulla parannetaan omaa tietoisuutta ja identiteettiä, kehitetään taitoja ja henkilökohtaista potentiaalia, rakennetaan henkistä pääomaa ja helpotetaan työllistettävyyttä, parannetaan elämänlaatua sekä edesautetaan unelmien ja tavoitteiden toteutumista.

Kuulostaa varsin hyvältä, eikö kuulostakin?

Ja hyviä asioita ne toden totta ovatkin. Kukapa ei haluaisi kaikkea yllämainittua? Kyse on siis hyvästä asiasta.

Maailmalta löytyy tätä nykyä jos jonkinmoista itsensä kehittämisen ”gurua,” joiden viesti koostuu kaikilla melko pitkälti samoista itsensä kehittämiseen liittyvistä asioista, kuten tavoitteiden asettamisesta, universaaleista laeista, visualisoinneista jne. Kaikki edelleenkin sinänsä hyviä asioita.

Mutta mitä jos ne eivät tuotakaan tuloksia?

Tutustuin itsensä kehittämiseen ensimmäisen kerran 90-luvun puolivälin kieppeissä muutaman mielenkiintoisen kirjan kautta. Kirjat herättivät minussa paljon hyviä oivalluksia ja ajatuksia, joiden avulla ajattelussani alkoi tapahtua pieniä positiivisia muutoksia. Vuosituhannen vaihteen jälkeen kiinnostukseni itsensä kehittämistä kohtaan alkoi kasvaa ja aihetta käsittelevien kirjojen määrä kirjahyllyssäni lisääntyi.

Lopulta otin rohkeampia askeleita itseni kehittämisen saralla ja investoin tuhansia euroja mm. Bob Proctorin runsaan vuoden kestävään coaching-ohjelmaan. Haluni itseni kehittämiseen kasvoi aina vain suuremmaksi, mutta tulokset jäivät melko lailla laihoiksi. Ihmettelin moneen kertaan, että missä vika – minussa vai opettajissani?

Sitten luin Anthony Robbinsin ”Unlimited Powerin.”

Ensimmäistä kertaa sain käsiini kirjan, joka esitteli todellisia tekniikoita, joiden avulla voisin saada tuloksia aikaan. Bob Proctorkin puhui toistuvasti siitä, kuinka me kohtaamme tavoitteita kohti pyrkiessämme ”Terror Barrierin” – ”kauhun muurin” – joka meidän tulee murtaa tai muuten selvittää. Bob ei vaan koskaan kertonut miten se tehdään. Anthony Robbinsin esittelemät NLP-tekniikat sen sijaan tarjosivat tähänkin selkeitä ratkaisuja.

Tajusin, että sama koski käytännössä kaikkia muitakin itsensä kehittämisen ”guruja,” joihin olin tutustunut. He kertoivat kyllä auliisti mitä pitäisi tehdä, mutta he eivät kyenneet kertomaan miten se kaikki tehdään. Heidän ohjeensa ikään kuin loppuvat kesken juuri kun olet sen suuren muutoksen kynnyksellä. Ja koska et keksi keinoja ja välineitä saattaa muutosprosessia heidän ohjeillaan loppuun, palaat takaisin vanhaan tuttuun ja turvalliseen. Halusi kehitykseen kuitenkin jää, samoin turhautuneisuutesi ja hämmennyksesi.

”Unlimited Powerin” luettuani minulle kuitenkin tuli tunne, että ensimmäistä kertaa minulla oli käsissäni tekniikoita, jotka vastasivat tähän sisäiseen huutoon.

Tein useita NLP-tekniikoita Robbinsin ohjeiden mukaan ja osa niistä toimi erittäin hyvin, osasta taas en tuntunut saavan kaikkea irti. Mielenkiintoni oli kuitenkin herännyt ja halusin oppia lisää. Niinpä päätin ilmoittautua NLP-kurssille.

NLP:n peruskurssin käytyäni totesin, että Robbinsin esittelemät tekniikat kyllä toimivat. Niiden tekeminen vain omatoimisesti ilman asiantuntevaa opastusta ja ohjausta ei kuitenkaan ole niin helppoa, sillä merkittävä osa tekniikoiden toimivuudesta tulee siitä, että ne tehdään ihmisen vasteita tarkkaillen ja huomioiden. Tähän taas tarvitaan usein toisen ihmisen havainnointia ja ohjaamista.

Vaikeita NLP-tekniikat eivät silti ole, ja tietyt yksilöllisyydet huomioituna, ne tuottavat suorastaan hämmästyttäviä tuloksia. Kuten NLP:n kehittäjä Dr. Richard Bandler asian sanookin: ”NLP:tä voi lukea, mutta saadakseen siitä kaiken irti, se täytyy kokea.” Ja se onnistuu parhaiten Dr. Bandlerin sertifioimalla NLP-kurssilla, joita löytyy myös Suomesta.

Syy siis siihen, että monet eivät saa itsensä kehittämisestä irti sitä mitä he toivovat, on pitkälti siinä, että suurin osa alan opettajista ja valmentajista kertoo mitä tulisi tehdä, mutta vain ani harva kykenee kertomaan lisäksi miten se kaikki tehdään. Tästä syystä myös niin moni kokee pettymyksiä, kun ei saakaan aikaan niitä tuloksia, joita haluaa saada.

On myös tärkeää tiedostaa, että itsensä kehittäminen ei tarkoita jonkin tietyn tavoitteen tai päämäärän saavuttamista. Itsensä kehittäminen on elämänmittainen matka, jonka tarkoituksena on tuoda enemmän hyvää oloa ja onnellisuutta elämäämme sekä kykyä välittää näitä samoja asioita myös muille.

Tilaa myös Hannu Pirilän ilmainen uutiskirje ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.

Kirjoita alla olevan lomakkeen ylimpään kenttään sähköpostiosoitteesi, keskimmäiseen kenttään etunimesi, alimpaan kenttään sukunimesi ja klikkaa sitten "Subscribe" -painiketta. Niin helppoa sen on.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kommunikointimme merkitys

Konsultti toimitusjohtajalle: ”Kenen vastuulla on, jos työntekijäsi eivät tee sitä, mitä heidän pitäisi tehdä?”
Toimitusjohtaja: ”No, se vähän riippuu…”
Konsultti: ”Ei riipu. Vastuu on sinun.”

Periaatteessa asia on näin. Tosin toimitusjohtajaa helpottaa varmaankin tieto, että hänessä ei kuitenkaan ole mitään vikaa. Kyse on itse asiassa siitä, että asioita ei ole kommunikoitu työntekijöille oikein. Ja tämä asia voidaan muuttaa.

NLP:n (neuro-lingvistisen ohjelmoinnin) yksi perusolettamuksista on, että ”kommunikointisi merkitys on aikaansaamassasi vasteessa”. Toimitusjohtajamme tapauksessa siis voitaisiin sanoa, että mikäli hänen viestimänsä asia ei ole saanut työntekijöissä aikaan toivotunlaista käyttäytymistä ja toimintaa, hänen viestinsä ei ole tavoittanut työntekijöitä oikealla tavalla. Kommunikoinnissa ei useimmiten olekaan niin tärkeää se mitä sanoo, vaan se miten sen sanoo.

Ehkäpä suurin haasteemme kommunikaatiomme perille saamisessa on se, että viestimme vastaanottajat ovat yksilöllisiä. Toisin sanoen, viesti, jonka joku henkilö ymmärtää ja joka hän motivoi häntä toimintaan, ei saakaan jossain toisessa henkilössä aikaan samanlaista vastetta tai reaktiota.

Mistä tämä sitten johtuu?

Syitä on monia, eikä yksi sapluuna valitettavasti toimiin kaikkiin tilanteisiin. Tässä kuitenkin muutamia merkittäviä seikkoja:

Vaikuttava aistikanava

Karkeasti ottaen meidät voidaan jakaa visuaalisiin, kinesteettisiin ja auditiivisiin ihmisiin. Tosin merkille pantavaa on, että mikään aistikanavistamme ei ole niin dominoiva, etteikö muillakin aistikanavillamme olisi joskus suurtakin merkitystä. Lisäksi vaikuttava aistikanavamme voi vaihdella esim. tilanteen mukaan.

Käytännössä tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että jotkut meistä ottavat parhaiten vastaan visuaalista viestintää ja ymmärtävät puhetta ja tekstiä, joka sisältää runsaasti visuaalisia termejä. Toiset taas käsittelevät parhaiten kinesteettistä – tuntoaistia ja tunteita – hyödyntävää viestintää. Ja jotkut kolmannet puolestaan vastaanottavat parhaiten sanallista viestintää.

Yksinkertaistettuna, joillekin ihmisille pitää näyttää (tavalla tai toisella), mitä heidän tulisi tehdä, toiset taas ymmärtävät tekemisen kautta ja joillekin asiat pitää selittää sanallisesti.

Metaohjelmat

NLP:n metaohjelmien avulla voimme kuvata ja kartoittaa ihmisten eri piirteitä, jotka vaikuttavat heidän tapaansa ajatella, käyttäytyä ja kommunikoida. Ymmärtämällä toisen henkilön metaohjelmia voimme ymmärtää häntä paremmin sekä vaikuttaa hänen ajatteluunsa käyttämällä hänen piirteeseensä sopivaa kieltä ja käyttäytymistä.

Näitä metaohjelmia on satoja, mutta tässä muutama merkittävä kommunikointimme kannalta:

Proaktiivinen/reaktiivinen. Toiset meistä motivoituvat tekemisestä ja asioihin tarttumisesta, toiset taas haluavat harkita ja miettiä ennen toimintaa tai päätöksentekoa.

Proaktiivisille ei usein tarvitse sanoa kuin ”eiköhän ryhdytä hommiin,” kun taas reaktiiviselle toimii paremmin esim. lause: ”hetken harkittuasi olet varmasti valmis toimintaan.”

Kohti/pois. On ihmisiä, joita motivoi vahvasti se, mitä he voivat saavuttaa, mitä kohti he ovat matkalla. Sitten on myös ihmisiä, joita motivoi enemmän se, mitä he voivat välttää.

Niille, jotka motivoituvat siitä, mitä he voivat saavuttaa, kannattaa luonnollisesti kertoa siitä, mikä heitä odottaa, kun he toimivat tietyllä tavalla. Niille taasen, jotka motivoituvat siitä, mitä he voivat välttää, on hyvä esitellä sama asia kertomalla, että tekemällä näin vältät näitä ja näitä ikäviä asioita.

Sisäinen/ulkoinen referenssi. Yksinkertaistettuna: toiset meistä kaipaavat runsaasti palautetta työstään ja motivoituvat aina, kun sitä saavat (ulkoinen referenssi). Toisilla taas voi olla vahva sisäinen standardisto, joka määrittelee heille, milloin he tekevät hyvää työtä ja milloin eivät (sisäinen referenssi). Viimeksi mainittuja jatkuva palautteen saaminen suorastaan ärsyttää ja laskee heidän motivaatiotaan ja suoritustasoaan.

Menetelmät/vaihtoehdot. Jotkut suorastaan rakastavat prosesseja ja ovat jopa hukassa, ellei heillä ole selkeää menetelmää, jota noudattaa alusta loppuun. Joillekin taas on suorastaan välttämätöntä, että heillä on aina vaihtoehtoisia toimintamalleja, joista valita.

Ensin mainitut ovat yleensä hyviä saattamaan asioita loppuun, jälkimmäiset puolestaan ovat pääsääntöisesti hyviä luomaan prosesseja, mutta huonoja saattamaan niitä loppuun asti. Sillä, annatko henkilölle valmiin prosessin noudatettavaksi vai vaihtoehtoisia tapoja tehdä työ, voi olla suuri merkitys siihen ryhtyykö henkilö ylipäätään toimeen.

Kokonaisuudet/yksityiskohdat. Jotkut meistä ovat hyviä hahmottamaan ja hallitsemaan kokonaisuuksia, toiset taas innostuvat pienimmistäkin yksityiskohdista.

Jos sellaiselle ihmiselle, joka hahmottaa paremmin kokonaisuuksia, lähtee heti kertomaan yksityiskohdista, hän putoaa nopeasti kärryiltä – hänen on ensin ymmärrettävä mihin kokonaisuuteen asia liittyy. Yksityiskohdistakin voidaan tämän jälkeen kertoa, mutta ne eivät välttämättä häntä erityisesti innosta. Ihmiselle, joka innostuu yksityiskohdista, voi toisaalta hyvin välittää ensin nk. ison kuvan, kunhan pian mennään kuitenkin asian yksityiskohtiin. Jos yksityiskohtiin ei mennä, tällainen ihminen voi helposti tulla levottomaksi.

Yllä esitellyt asiat ovat tiivistettyjä esimerkkejä niiden merkityksestä kommunikointiimme, eivät siis missään tapauksessa kattava esittely niistä. Näiden lisäksi on vielä koko joukko muitakin asioita, jotka vaikuttavat siihen, meneekö viestimme perille ja saako se aikaan niitä vasteita vastaanottajissaan, joita me toivomme saavamme aikaan.

NLP-koulutuksissa käydään läpi huima määrä asioita ja tekniikoita, joiden avulla voimme merkittävästi edesauttaa viestimme aikaansaamaa vaikutusta. Vaikuttava kommunikointi on todellakin meidän kaikkien opittavissa oleva taito, olipa roolisi sitten työpaikan esimies, opettaja, myyjä, isä, äiti tai mitä tahansa muuta, jossa tarvitset taitoja viestisi perille saattamisessa.

Kysymys kuuluukin lähinnä: Mitä kaikkea se mahdollistaisi sinulle, jos saisit viestinnälläsi aikaan juuri sellaisia vasteita muissa ihmisissä, joita haluat?

maanantai 25. elokuuta 2014

Turhista peloista on turha kärsiä

Suurin osa peloistamme on täysin turhia. Periaatteessa jokainen pelko, jota koemme, rajoittaa elämäämme ja estää meitä toteuttamasta kaikkea sitä potentiaalia, johon me oikeasti pystyisimme.

Kerronpa pari esimerkkiä omasta elämästäni.

Joskus yläasteella havaitsin potevani esiintymispelkoa. Ryhmässä esiintymisessä (lauloin mm. kuoroissa) ei ollut ongelmia, mutta yksin esiintyminen hirvitti. Tunnistin, että esiintymispelkoni rajoitti elämääni aivan liikaa ja oli jopa esteenä tulevaisuuden haaveilleni. Niinpä päätin päästä siitä eroon.

Esiintymispelostani pääsin eroon esiintymällä. Tämä tarkoitti sitä, että aina kun esimerkiksi koulussa kysyttiin vapaaehtoista esittämään jotain yleisön edessä, minä nostin käteni. Tie esiintymispelosta eroon oli pitkä ja kivinen, mutta se tuotti tulosta. Nykyään en enää pelkää esiintymistä, vaan suorastaan nautin siitä. Useita vuosia prosessissa kuitenkin meni ja helppoa sen läpivienti ei todellakaan ollut.

Toinen pelkoni, korkean paikan pelko, kuitenkin sinnitteli mukanani yli 40 vuotta. Vuosien varrella yritin siitä eroon samalla metodilla kuin esiintymispelostanikin: Kävin Eiffel-tornin korkeimmalla tasanteella, katselin maisemia Empire State Buildingin huipulta ja hyppäsin peräti benji-hypynkin.

Ei auttanut. Itse asiassa benji-hyppy vuonna 1998 oli pelottavin kokemus, mitä olen eläissäni kokenut.

Sitten tutustuin NLP:hen ja menin NLP:n peruskurssille. Syy NLP-kurssille menoon ei ollut korkean paikan pelkoni, vaan haluni hyödyntää NLP:tä ammatissani konsulttina.

The Society of NLP:n sertifioman NLP:n peruskurssin yhtenä osa-alueena on kuitenkin myös pelkojen ja fobioiden poisto. Niinpä kävimme siellä läpi Dr. Richard Bandlerin kehittämän The Fast Phobia Cure:n. Sertifioituun NLP-koulutukseen kuuluu, että opiskelijat tekevät NLP-harjoituksia ja –tekniikoita toisilleen ja niinpä minäkin otin työstettäväkseni korkean paikan pelkoni. Opiskelijatoverini, joka ohjasi harjoituksen minulle, ei oikein onnistunut tehtävässään ja ajattelin, että tämä nyt ei tainnut kyllä onnistua, enkä uskonut saaneeni harjoituksesta apua itselleni.

Muutama kuukausi NLP:n peruskurssini jälkeen menimme perheeni kanssa lomalle Marbellaan Espanjaan ja teimme siellä ollessamme pikku retken myös Gibraltarille. Gibraltarhan on Britannialle kuuluva niemenkärki, käytännössä kallio, jonka korkein kohta on 426 metrin korkeudessa.

Ajoimme vuokra-autollamme niin ylös Gibraltarinvuorta kuin pääsimme ja jatkoimme sitten jalan sen huipulle. Huipulla meitä odotti huikea näkymä yli Välimeren sekä pieni tasanne, josta sitä ihailla. Tasanteen reunalla oli n. metrin korkuinen kallioreunus ja sen toiselta puolelta sitten tuo n. 400 metrin suora pudotus mereen.

Ihailin maisemia ja koska silloin nelivuotias poikani ei oikein kyennyt näkemään niitä kallioreunuksen takaa, nostin häntäkin hieman ylemmäs, jotta myös hän voisi ihailla maisemia. Nostaessani poikaani ylemmäs vaimoni huusi takaani: ”Mitä sä oikein teet?! Ootsä hullu?!?”

Hämmästyin vaimoni reaktiota, kunnes tajusin, että hetkinen – minunhan pitäisi itse asiassa juuri nyt pelätä! Vaan en pelännyt. Sen sijaan kävi ilmi – vasta nyt – että vaimollani oli korkean paikan pelko. Olin melko lailla hämmästynyt, sillä olin olettanut, että NLP-kurssilla minulle tehty tekniikka ei ollut onnistunut. Itse asiassa kävellessämme kapeaa polkua alas takaisin autolle, huomasin, että aiemmin olisin pelännyt jo tuolla polullakin, sillä polun toisella puolella oli jyrkkä ja korkea pudotus.

Tämän jälkeen on havainnut, että kykenen nykyään nauttimaan aivan eri tavalla huikeista maisemista. Olen toki edelleenkin varovainen ollessani esim. katolla tai jyrkänteen reunalla, mutta ahdistava ja elämää rajoittava pelko on poissa.

Vaimoni kaiketi ajatteli, että nyt minä kykenen melkein mihin tahansa, sillä täyttäessäni talvella 50 vuotta, hän antoi minulle lahjakortin tandem-laskuvarjohyppyyn. Kun hän antoi lahjakortin, ensimmäinen ajatukseni ja tunteeni oli kauhistus. Näin jo mielikuvan itsestäni pelkäämässä avonaisen lentokoneenoven reunalla, korkealla maan pinnan yläpuolella.

Päätin kuitenkin, että hyppy on suoritettava. Ja koska siis olin päättänyt hypätä, voisin yhtä hyvin nauttia siitä.

Pari-kolme kertaa hyppyä ajatellessani mieleeni tuli ensin vielä pelko, mutta vaihdoin ne mielikuvat uuteen videopätkään, jossa koin vapaapudotuksen riemun ja nautin siitä täysin siemauksin. Toistin tuota uutta videota mielessäni muutamia kertoja ja pian siitä tuli automaatio aina, kun ajattelin tulossa olevaa laskuvarjohyppyäni. Itse asiassa aika perus-NLP-tekniikka. Ja se toimi.

Lentokoneen oven avautuessa kolmen kilometrin korkeudessa koin muutaman sekunnin ajan jotain pelon tapaista, mutta itse hyppy oli yksiselitteisesti nautinto! Siitä todisteena alla oleva video.

Pelot todellakin ovat turhia ja ne rajoittavat elämäämme aivan turhaan, olipa sitten kyseessä, esiintymispelko, korkean paikan pelko, lentopelko, ahtaan paikan pelko tai oikeastaan mikä tahansa muu pelko. Jos sinulla on jokin elämääsi rajoittava pelko, kuvittele miltä tuntuisi elää ilman sitä!

Päästyäni eroon esiintymispelosta, olen voinut harjoittaa unelmieni ammattia valmentajana ja kouluttajana, joka edellyttää esiintymistä erikokoisten ihmismäärien edessä.

Korkean paikan pelosta eroon pääsy puolestaan on mahdollistanut minulle elämästä nauttimisen aivan uudella, vapaammalla tavalla. Sanalla sanoen, elämä ilman turhia pelkoja on merkittävästi nautinnollisempaa.

perjantai 15. elokuuta 2014

Toimiiko aarrekartta-menetelmä unelmien toteuttamisessa?

Aarrekartta voi olla hyvä väline ihmisille, joilla on vaikeuksia määritellä mitä he oikein haluavat – mikä puolestaan on yllättävän yleistä.

Minullekin tulee henkilökohtaiseen valmennukseen paljon asiakkaita, joiden kanssa on aivan ensimmäiseksi täsmennettävä se, mitä he haluavat; mikä on se lopputulos, mitä he valmennukselta odottavat. Moni osaa nimittäin kertoa, mitä he eivät halua tai mistä he haluavat eroon – kuten esim. ”haluan eroon lentopelosta,” ”en halua olla masentunut” tai ”en halua jännittää kilpailutilanteessa.”

Tällainen tahtotila ei kuitenkaan anna aivoillemme vielä viestiä siitä, mitä me haluamme. Niinpä tavoitteet onkin syytä määritellä oikein heti alkuun. Tässä tehtävässä myös aarrekartta voi olla varsin hyvä työväline.

Aarrekartta on kuitenkin mielestäni vasta osa unelmien toteuttamista, eikä se näin ollen sellaisenaan ole se autuaaksi tekevä tekijä.

Unelmien ja niiden toteutumisen välissä on nimittäin ainakin kaksi merkittävää tekijää: uskomukset sekä toiminta.

Niin monesti olen tavannut ihmisiä, jotka ovat jo vuosikausia halunneet jotain asiaa. He ovat tehneet aarrekarttoja ja muita tavoitteidenasettamisharjoituksia, mutta eivät silti ole lähestyneet tavoitteitaan käytännössä lainkaan. Hyvin usein jarruna ovat tällöin toimineet heidän uskomuksensa.

Uskomukset ovat pitkälti tiedostamattomassa mielessämme ”työskenteleviä” tekijöitä, jotka mm. määrittelevät meille sen, mitä me uskomme itsestämme ja muista, sekä mitä me pidämme ylipäätään mahdollisena. Hyvin usein meillä on tiedostamattomia rajoittavia uskomuksia, jotka estävät meitä liikkumasta niitä asioita kohti, joita tietoinen mielemme haluaa.

Onneksi nämä rajoittavat uskomukset ovat kuitenkin tunnistettavissa ja muutettavissa esim. henkilökohtaisella NLP-valmennuksella tai NLP-kurssilla.

Toinen tekijä tavoitteiden saavuttamiseksi – ja lopun kaiken juuri se määräävä tekijä – on toiminta.

Me voimme unelmoida ja asettaa tavoitteita vaikka koko elämämme läpi, mutta jos emme ikinä tee mitään niiden toteutumiseksi, unelmat jäävät mitä todennäköisimmin toteutumatta.

Minulle tuli tässä jokin aika sitten henkilökohtaiseen valmennukseen coaching-asiakas, joka kertoi, että hänellä oli ollut n. 1,5 vuotta apunaan life coach, jonka kanssa hän oli tehnyt mm. aarrekartan. Hänellä oli varsin kirkkaat unelmat ja tavoitteet mielessään, mutta hän oli hieman turhautunut siitä, että hän ei ollut noiden 1,5 vuoden aikana juurikaan edennyt kohti tavoitteitaan.

Mielestäni coachaus ei saa jäädä tuolle tasolle. Toki life coachille on hyvä, kun asiakas etenee hitaasti, sillä se tarkoittaa pitkäaikaista asiakassuhdetta ja tasaista tulovirtaa. Valmentajan tehtävänä tulisi mielestäni kuitenkin sen sijaan olla asiakkaan auttaminen mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Tiedän, että toiminta ja tehokkuus eivät kuulu monenkaan elämänlaatua painottavan life coachin sanavalikoimiin, mutta unelman saavuttaminen edellyttää aina jonkinlaista toimintaa.

Kaikki tulokset syntyvät toiminnan kautta. Tärkeintä mielestäni asiassa on myös se, että asiakas nauttii siitä toiminnasta ja matkastaan kohti unelmaansa. Toiminta ja tehokkuus eivät siis ole elämänlaatua rajoittavia tekijöitä, vaan sitä tukevia.

Ja unelmia meillä tulisi aina olla.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Mitä Brasilialle oikein tapahtui?

Eilinen jalkapallon MM-välieräottelu Brasilia – Saksa löi varmasti ällikällä kaikki hiemankin jalkapalloa seuraavat ihmiset ympäri maailman.

5 – 0 Saksalle ensimmäisen puoliajan jälkeen. Lopputulos 7 – 1 Saksalle.

Mitä ihmettä oikein tapahtui?

Syitä voidaan varmasti hakea kahden Brasilian avainpelaajan poissaolosta. Hyökkäyksen dynamo Neymar loukkaantuneena ja puolustuksen johtohahmo Thiago Silva pelikiellossa.

Näillä oli aivan varmasti osuutensa Brasilian sekasortoiseen esitykseen, mutta ei ehkä siinä mielessä kuin mitä moni ajattelee. Brasiliassa on varmasti muitakin erinomaisia hyökkääjiä kuin Neymar, jotka osaavat tehdä maaleja, kuljettaa palloa ja antaa oivaltavia syöttöjä. Samoin Brasiliassa on aivan varmasti muitakin erinomaisia toppareita kuin Thiago Silva, jotka osaavat sijoittua oikein, hallitsevat pääpelaamisen sekä avaavat syötöt.

Ensimmäisenä katseen voi luonnollisesti kääntää valmentaja Luiz Felipe Scolariin. Hän oli vastuussa joukkueen taktiikasta ja peluutuksesta. Hän peluutti avainpelaajiaan ja antoi heille kenties liian suuren vastuun koko joukkueen suorituksesta. Nyt kun molemmat olivat poissa pelistä, vastuunkantajia ei enää löytynytkään.

Kun taas vertaa Brasiliaa Saksaan, voidaan todeta, että Saksalla ei ole kellään yhtä suurta roolia joukkueessa kuin mitä Neymarilla ja Thiago Silvalla oli Brasilian joukkueessa – paitsi ehkä maalivahti Manuel Neuerilla. Saksa on enemmän joukkue, Brasilia yhdistelmä yksilöitä.

Kaikki tuo yllä mainittu löytyy varmaan kuitenkin monen muunkin ottelua analysoivasta kirjoituksesta. Se, mikä minua kuitenkin urheilun henkisen valmennuksen näkövinkkelistä hämmästytti, ja huolestutti, oli brasilialaisten käytös ennen ottelun alkuvihellystä: Brasilian joukkue levitti eteensä Neymarin pelipaidan. Kyseinen ele nosti Neymarin arvon poissaolevana pelaajana erittäin korkealle pelaajien mielissä. Se oli osoitus siitä, että pelaajilla oli vahva huomio siinä, mitä heiltä puuttui.

Joukkue, joka haluaa voittaa ottelun, keskittää huomionsa siihen, mitä heillä on ja mitä kaikkea he voivat hyödyntää. Jos avainpelaaja on poissa, heidän tulee kylmästi unohtaa hänet ja keskittyä siihen, miten he voivat ottelun voittaa käytettävissään olevilla resursseilla.

Kiteytettynä: Brasilia lähti otteluun niin, että heillä oli jo valmiiksi ajatukset siinä, mitä he ovat jo menettäneet (= avainpelaajansa). Vaikka tämän jälkeen kuinka yrittäisi keskittyä otteluun, tiedostaman mieli on jo ottanut vahvan kiinnityksen tappioon.

Joidenkin lehtitietojen mukaan Brasilia oli käyttänyt pudotuspelien aikana psykologin apua. Eikö kyseinen psykologi todellakaan kyennyt tarttumaan tähän menetyksen mielialaan ja muuttamaan sitä? Tulee mieleeni tapaus Suomen lumilautailijoiden valmistautumisesta Naganon olympialaisiin…

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Miksi itsensä kehittäminen ei johda haluttuihin tuloksiin?

Liity postituslistalle:

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kommunikointimme merkitys

Vaikuttava aistikanava

Metaohjelmat

Liity postituslistalle:

maanantai 25. elokuuta 2014

Turhista peloista on turha kärsiä

Liity postituslistalle:

perjantai 15. elokuuta 2014

Toimiiko aarrekartta-menetelmä unelmien toteuttamisessa?

Liity postituslistalle:

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Mitä Brasilialle oikein tapahtui?

Liity postituslistalle: