Näytetään tekstit, joissa on tunniste itsensä kehittäminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itsensä kehittäminen. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. helmikuuta 2016

Itsensä kehittämisestä itsensä optimointiin

Itsensä kehittäminen on jo eräänlaiseksi muoti-ilmiöksikin kasvanut ajattelun ja käyttäytymisen käsite. Itsensä kehittämisestä onkin runsaasti hyötyä elämän monella eri saralla, niin työelämässä kuin kokonaisvaltaisessa elämänhallinnassakin.

Olen myös sitä mieltä, että nykyajan jatkuvasti muuttuvassa maailmassa jonkinlainen jatkuva itsensä kehittäminen on jopa yksi perusedellytys pärjäämiselle – menestymisestä nyt puhumattakaan. Kehittämällä jatkuvasti itseäsi pidät itsesi kiinnostavana kandidaattina työnantajille sekä osaavana asiantuntijana asiakkaillesi.

Joillekin itsensä kehittämisestä on kuitenkin päässyt muodostumaan jopa taakka. Siitä on tullut itsetarkoitus vailla selkeää suuntaa, itsensä kehittämistä sen itsensä vuoksi. Monet jäävät myös myös ikään kuin jumiin itsensä kehittämisen eri ohjelmien kanssa, pyörittäen samoja asioita aina uudelleen ja uudelleen, pääsemättä kuitenkaan eteenpäin tavoittelemissaan asioissa. Tällöin siitä voi tulla elämää hallitseva ja jopa rajoittava tekijä, mikä ei suinkaan ole itsensä kehittämisen alkuperäinen tarkoitus.

Mielestäni itsensä kehittäminen olisikin hyvä nähdä eräänlaisena pohjan luomisena ja tasapainoittavana perustana hyvälle elämälle. Kun sinulla on elämällesi selkeä suunta sytyttävine tavoitteineen, niiden johdattamana voit sitten siirtyä itsesi optimoimiseen. Itsesi optimoimisella tarkoitan ajattelusi, ominaisuuksiesi, luonteenpiirteittesi ja toimintojesi hiomista tarkoituksenmukaisemmiksi hyvinvointisi ja omien tavoitteittesi kannalta.

Tavoitteistasi riippuen, voitaisiin sanoa, että itsesi optimointi on huipulle pääseminen edellytys. Niin ovat tehneet, joko tietoisesti tai jopa tiedostamattaan, esim. kaikki huippu-urheilijat, huippumyyjät ja huippuesiintyjät.

Toisaalta itsensä optimoinnista hyötyvät myös muut kuin huippusuorittajatkin. Niin kuin sanoin, kyse on omista tavoitteistasi. Mikäli tavoitteenasi on vaikkapa vain henkilökohtainen hyvinvointi – ilman sen suurempia huippusaavutuksia – itsesi optimoinnista on sinulle merkittävää hyötyä myös siinä tapauksessa.


Mikä ero on siis itsensä kehittämisellä ja itsensä optimoinnilla?



Minun ajatuksissani itsensä kehittäminen tarkoittaa laajamittaisempaa kehittymistä. Se on enemmänkin kiinnostusta, uteliaisuutta, tiedon keräämistä, oppimista ja aktiivista toimintaa oman itsemme ja ympäristömme hyväksi.

Itsensä optimointi puolestaan on tuon hankitun tiedon ja osaamisen valjastamista kaikkein tarkoituksenmukaisimmalla tavalla siten, että se hyödyttää itseämme ja ympäristöämme kaikkein tehokkaimmalla tavalla.

Itsensä kehittäminen on ennemminkin kuin filosofia, ajattelutapa ja elämäntapa.


Itsensä optimointi on tuon filosofian ja ajattelun terävöittämistä siten, että elämästämme tulee parasta mahdollista. Itsensä optimointi on se viimeinen silaus, joka saattaa meidät haluamaamme maaliin. Minulle itsensä optimointi tarkoittaa myös tuosta matkasta ja elämästä nauttimista, sillä itsensä optimoinnilla tarkoitan myös turhien murheiden ja huolien poistamista mielestä ja huomion suuntaamista niihin asioihin, joita me haluamme elämäämme ja joilla on aidosti merkitystä oman hyvinvointimme kannalta.

Itsensä kehittäminen on kuitenkin erinomainen, ellei peräti välttämätön, pohja itsensä optimoinnille. Opiskelemalla mm. sellaisten itsensä kehittämisen mestareiden kuten Wayne Dyerin, Eckhart Tollen, Jack Canfieldin ja Deepak Chopran materiaaleja, laajennat ja kirkastat omaa maailmaasi – tai tarkemmin sanottuna malliasi maailmasta.

Hyödyntämällä näiden lisäksi esim. NLP:n (neuro-lingvistisenohjelmoinnin) oppeja ja tekniikoita, hiot ja optimoit mallisi maailmasta ja sen myötä ajattelusi niin, että voit hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla itsesi kehittämisen opit.

Itsensä optimointi on siis lopun kaiken tämän oman mallimme maailmasta – sen oman sisäisen karttamme, jonka perusteella me itse kukin navigoimme tässä maailmassa – optimoimista kaikkein tarkoituksenmukaisimpaan muotoon omien tavoitteittemme ja ympäristömme kannalta. Kun tämä karttamme on saatettu parempaan kuosiin, se tuottaa meille parempaa ja selkeämpää ajattelua – ja sen myötä vielä tarkoituksenmukaisempaa toimintaa itsemme ja ympäristömme kannalta.


Käytännön kokemuksia itsensä kehittämisestä ja itsensä optimoinnista


Itse aloin kiinnostua itseni kehittämisestä joskus 1990-luvun puolivälin kieppeillä. Ajatus oman potentiaalini löytämisestä ja kasvattamisesta oli varsi kiehtova ja aloin pikkuhiljaa tutustua itsensä kehittämisen eri suuntauksiin.

Noin 15 vuoden ajan nälkäni kasvoi kasvamistaan, mutta samalla kasvoi vähitellen myös turhautumiseni. Olin alkanut ymmärtää, että meissä kaikissa todellakin on huimasti potentiaalia, jota emme vain osaa hyödyntää. Lukuisat itsensä kehittämisen mestarit ja ”gurut” kertoivat vuolaasti tästä potentiaalista, mutta kukaan ei tuntunut esittävän mitään konkreettisia keinoja, joiden avulla edes osa tuosta potentiaalista saataisiin esiin.

Kunnes vuonna 2009 tutustuin NLP:hen. Silloin nimittäin kävin eräässä kuusipäiväisessä liikkeenjohdon asiantuntijoille rakennetussa koulutuksessa Englannissa. Koulutuksen toiseksi viimeisenä päivänä kouluttajat kertoivat, että koulutuksessa on hyödynnetty paljon NLP:tä.

Samana iltana päivällispöydässä minua vastapäätä istuva australialaisnainen kertoi olevansa Master Practitioner of NLP. Koska kyseinen koulutuksemme oli ollut aivan erinomainen, kyselin häneltä lisää NLP:stä. Illallisen päätteeksi kysyin häneltä miten voisin tutustua NLP:hen lisää. Hän kehotti lukemaan Anthony Robbinsin kirjan Unlimited Power sekä menemään NLP:n peruskurssille.

Kotiin palattuani tilasin kirjan Amazonista ja luin sen. Ensimmäistä kertaa minulla oli vahva tunne siitä, että olin vihdoin löytänyt etsimieni metodien äärelle.

Unlimited Powerin luettuani ilmoittauduin LicensedParctitioner of NLP® -kurssille, heti perään Licensed Master Parctitioner of NLP® -kurssille ja siitä jatkoin edelleen muille NLP-kursseille sekä hieman myöhemmin Licensed Trainer of NLP® -koulutukseen. Olin myyty. Olin löytänyt kaipaamani teknologian oman ajatteluni optimoimiseksi.

Mitä enemmän NLP-koulutuksia kävin, sitä selkeämmin minulle myös valkeni se, että ei riitä, että minulla on hallussani oikeita tekniikoita ajatusmallieni optimoimiseksi. Minun tuli myös käyttää ja hyödyntää niitä. Kyse on samanlaisesta asiasta kuin se, että maailmassa on paljon ihmisiä, jotka kyllä tietävät mitä heidän tulisi tehdä ollakseen hoikempia tai parempikuntoisia, mutta he eivät silti tee niitä asioita. Jotta me saamme oikeasti tehtyä haluamamme muutokset, meidän tulee myös toimia sen pohjalta, mitä me tiedämme. Pelkkä tieto ei siis riitä. Meidän on myös toimittava.

Tämä pätee myös moniin itsensä kehittämisen valmentajiin: he kertovat kuinka meidän tulisi visioida haluamamme ja kuinka Universumi sen jälkeen tuottaa meille haluamamme. Minä havaitsin, että se ei toimi niin. Visiointi on kyllä erinomainen väline. Sen lisäksi meidän tulee kuitenkin toimia tuon visiomme pohjalta saavuttaaksemme haluamamme.

Matkan ei kuitenkaan tarvitse olla vaikea ja täynnä uhrauksia. NLP-tekniikoiden hyödyntäminen on osoittanut minulle, että elämästä ja matkasta kohti tavoitteitaan voi aidosti nauttia ja että tarvittavien muutosten tekeminen voi olla jopa yllättävän helppoa.

Ja juuri sitä mielestäni on itsensä optimointi.


Tilaa myös Hannu Pirilän ilmainen uutiskirje ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.

Kirjoita alla olevan lomakkeen ylimpään kenttään sähköpostiosoitteesi, keskimmäiseen kenttään etunimesi, alimpaan kenttään sukunimesi ja klikkaa sitten "Subscribe" -painiketta. Niin helppoa sen on.

Liity postituslistalle:

* indicates required

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Miksi itsensä kehittäminen ei johda haluttuihin tuloksiin?

Itsensä kehittäminen (englanniksi personal development, self help jne.) on maailmalla lähes lumivyöryn lailla kasvava konsepti ja käsite. Tällä itsensä kehittämisellä tarkoitetaan yleisesti mm. aktiviteetteja, joiden avulla parannetaan omaa tietoisuutta ja identiteettiä, kehitetään taitoja ja henkilökohtaista potentiaalia, rakennetaan henkistä pääomaa ja helpotetaan työllistettävyyttä, parannetaan elämänlaatua sekä edesautetaan unelmien ja tavoitteiden toteutumista.

Kuulostaa varsin hyvältä, eikö kuulostakin?

Ja hyviä asioita ne toden totta ovatkin. Kukapa ei haluaisi kaikkea yllämainittua? Kyse on siis hyvästä asiasta.

Maailmalta löytyy tätä nykyä jos jonkinmoista itsensä kehittämisen ”gurua,” joiden viesti koostuu kaikilla melko pitkälti samoista itsensä kehittämiseen liittyvistä asioista, kuten tavoitteiden asettamisesta, universaaleista laeista, visualisoinneista jne. Kaikki edelleenkin sinänsä hyviä asioita.

Mutta mitä jos ne eivät tuotakaan tuloksia?

Tutustuin itsensä kehittämiseen ensimmäisen kerran 90-luvun puolivälin kieppeissä muutaman mielenkiintoisen kirjan kautta. Kirjat herättivät minussa paljon hyviä oivalluksia ja ajatuksia, joiden avulla ajattelussani alkoi tapahtua pieniä positiivisia muutoksia. Vuosituhannen vaihteen jälkeen kiinnostukseni itsensä kehittämistä kohtaan alkoi kasvaa ja aihetta käsittelevien kirjojen määrä kirjahyllyssäni lisääntyi.

Lopulta otin rohkeampia askeleita itseni kehittämisen saralla ja investoin tuhansia euroja mm. Bob Proctorin runsaan vuoden kestävään coaching-ohjelmaan. Haluni itseni kehittämiseen kasvoi aina vain suuremmaksi, mutta tulokset jäivät melko lailla laihoiksi. Ihmettelin moneen kertaan, että missä vika – minussa vai opettajissani?


Ensimmäistä kertaa sain käsiini kirjan, joka esitteli todellisia tekniikoita, joiden avulla voisin saada tuloksia aikaan. Bob Proctorkin puhui toistuvasti siitä, kuinka me kohtaamme tavoitteita kohti pyrkiessämme ”Terror Barrierin” – ”kauhun muurin” – joka meidän tulee murtaa tai muuten selvittää. Bob ei vaan koskaan kertonut miten se tehdään. Anthony Robbinsin esittelemät NLP-tekniikat sen sijaan tarjosivat tähänkin selkeitä ratkaisuja.

Tajusin, että sama koski käytännössä kaikkia muitakin itsensä kehittämisen ”guruja,” joihin olin tutustunut. He kertoivat kyllä auliisti mitä pitäisi tehdä, mutta he eivät kyenneet kertomaan miten se kaikki tehdään. Heidän ohjeensa ikään kuin loppuvat kesken juuri kun olet sen suuren muutoksen kynnyksellä. Ja koska et keksi keinoja ja välineitä saattaa muutosprosessia heidän ohjeillaan loppuun, palaat takaisin vanhaan tuttuun ja turvalliseen. Halusi kehitykseen kuitenkin jää, samoin turhautuneisuutesi ja hämmennyksesi.

”Unlimited Powerin” luettuani minulle kuitenkin tuli tunne, että ensimmäistä kertaa minulla oli käsissäni tekniikoita, jotka vastasivat tähän sisäiseen huutoon.

Tein useita NLP-tekniikoita Robbinsin ohjeiden mukaan ja osa niistä toimi erittäin hyvin, osasta taas en tuntunut saavan kaikkea irti. Mielenkiintoni oli kuitenkin herännyt ja halusin oppia lisää. Niinpä päätin ilmoittautua NLP-kurssille.

NLP:n peruskurssin käytyäni totesin, että Robbinsin esittelemät tekniikat kyllä toimivat. Niiden tekeminen vain omatoimisesti ilman asiantuntevaa opastusta ja ohjausta ei kuitenkaan ole niin helppoa, sillä merkittävä osa tekniikoiden toimivuudesta tulee siitä, että ne tehdään ihmisen vasteita tarkkaillen ja huomioiden. Tähän taas tarvitaan usein toisen ihmisen havainnointia ja ohjaamista.

Vaikeita NLP-tekniikat eivät silti ole, ja tietyt yksilöllisyydet huomioituna, ne tuottavat suorastaan hämmästyttäviä tuloksia. Kuten NLP:n kehittäjä Dr. Richard Bandler asian sanookin: ”NLP:tä voi lukea, mutta saadakseen siitä kaiken irti, se täytyy kokea.” Ja se onnistuu parhaiten Dr. Bandlerin sertifioimalla NLP-kurssilla, joita löytyy myös Suomesta.



Syy siis siihen, että monet eivät saa itsensä kehittämisestä irti sitä mitä he toivovat, on pitkälti siinä, että suurin osa alan opettajista ja valmentajista kertoo mitä tulisi tehdä, mutta vain ani harva kykenee kertomaan lisäksi miten se kaikki tehdään. Tästä syystä myös niin moni kokee pettymyksiä, kun ei saakaan aikaan niitä tuloksia, joita haluaa saada.

On myös tärkeää tiedostaa, että itsensä kehittäminen ei tarkoita jonkin tietyn tavoitteen tai päämäärän saavuttamista. Itsensä kehittäminen on elämänmittainen matka, jonka tarkoituksena on tuoda enemmän hyvää oloa ja onnellisuutta elämäämme sekä kykyä välittää näitä samoja asioita myös muille.


Tilaa myös Hannu Pirilän ilmainen uutiskirje ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.

Kirjoita alla olevan lomakkeen ylimpään kenttään sähköpostiosoitteesi, keskimmäiseen kenttään etunimesi, alimpaan kenttään sukunimesi ja klikkaa sitten "Subscribe" -painiketta. Niin helppoa sen on.

Liity postituslistalle:

* indicates required

torstai 31. tammikuuta 2013

Hyvä olo vs. paha olo

Tämä vuosi on omalta osaltani lähtenyt vauhdilla käyntiin. Työsarkana on ollut normaalia yrityskonsultointia ja –valmennusta, mutta myös oman kirjan (Itsensä kehittämisen, menestyksen ja onnellisuuden pieni kirja) julkaisu sekä muutamat erittäin mielenkiintoiset yksityisvalmennukset.

Nimenomaan yksityisvalmennusten puolella kirjo on ollut mitä mielenkiintoisin ja innostavin: Huippulupaavan pöytätennispelaajan Markus Myllärisen avustamista kohti menestystä ja maailmanvalloitusta sekä toisaalta lentopelkoisten ja paniikkihäiriöisten asiakkaiden elämän helpottamista.

Olen blogikirjoituksissani keskittynyt aiemmin lähes pelkästään menestykseen, huippusuorituksiin ja muuhun tavoitteita kohti suuntautuvaan kirjoitteluun. Tällä kertaa aiheeni käsittelee kuitenkin hieman enemmän sitä elämän synkempää puolta, pahaa oloa – tavalla tai toisella.

Paha olo – oli kyse sitten huolestuneisuudesta, pelosta tai jopa paniikista – johtuu pohjimmiltaan vain ja ainoastaan yhdestä asiasta: nimittäin siitä, että suuntaamme ajatuksemme ja huomiomme siihen, mitä haluamme välttää. Aina, kun ajattelemme jotain, mitä emme halua elämäämme, tunnemme olomme huonoksi. Joskus tunne voi olla lievä ja joskus tunne voi olla niin voimakas, että se ottaa meistä kokonaan vallan.

Hyvän olon ja pahan olon prosessi on sinällään samanlainen. Ajattelumme koostuu pääasiassa mielikuvistamme ja sisäisestä keskustelustamme. Jos katsomme mielessämme kuvia epämiellyttävistä asioista, asioista joita emme haluaisi elämäämme, tai puhumme itsellemme negatiivisella äänensävyllä negatiivisista asioista, ne tuottavat meille aivan fyysisestikin huonoa oloa. Jos sen sijaan katsomme kuvia asioista joista nautimme ja joita haluamme lisää elämäämme tai puhumme itsellemme miellyttävällä äänensävyllä mukavista asioista, vaikutus on päinvastainen. Tähän kun lisää vielä fyysisen asentomme – sulkeutunut, kumara asento vs. ryhdikäs, avoin asento – on paketti melko lailla kasassa.

Mielenkiintoinen kysymys onkin, kuka sitten ohjaa ajatteluamme ja kehomme asentoja? Vastaus on tietenkin: me itse.

Mutta onko asia kuitenkaan niin yksinkertainen?

Me olemme elämämme varrella oppineen huiman määrän erilaisia tapoja, ehdollistumia (ankkureita), uskomuksia, strategioita ja ties vaikka mitä, jotka ovat sillä oppimishetkellä palvelleet meitä ja suojelleet meitä. Jokin opittu tapa tai uskomus, joka on ollut meille jossain tilanteessa hyödyksi, ei kuitenkaan välttämättä ole sitä muissa elämäntilanteissamme. Silti olemme saattaneet tiedostamattomassa mielessämme muodostaa yhtäläisyyden tai vastaavuuden pelkästään jopa yhden kokemuksen perusteella. Näistä tavoista ja uskomuksista on saattanut muodostua meille rajoitteita, jotka ikään kuin rajoittavat vapauttamme valita sitä, miten ajattelemme. Ja kaikki tämä tapahtuu usein automaationa, tiedostamattoman mielemme ohjaamana.

Kun haluamme päästä eroon huolestuneisuudesta, peloista tai jopa paniikkikohtauksista, meidän on opetettava aivomme ajattelemaan uudella tavalla. Tähän on olemassa lukematon määrä tekniikoita, mutta viime kädessä kyse on kuitenkin tuosta hyvin yksinkertaisesta asiasta: Sen sijaan, että ajattelisimme sitä, mitä emme halua tapahtuvan, meidän tulisi ajatella sitä mitä haluamme tapahtuvan.

Esimerkiksi eräs voimakkaista paniikkikohtauksista kärsinyt asiakkaani sai aiemmin paniikkikohtauksen mm. ajatellessaan sillan ylittämistä autolla. Hän loi itselleen paniikin näkemällä mielikuvia siitä, kuinka hän menettää auton hallinnan ja hän syöksyy autoineen sillalta alas. Opetin ensin asiakastani ikään kuin neutraloimaan paniikin tunteen muokkaamalla näitä mielikuvia siitä mitä hän ei halunnut tapahtuvan. Jo pelkästään tämän avulla hän raportoi onnistuneensa usean sillan ylityksessä ilmaan tietoakaan paniikista. Seuraavassa vaiheessa keskityimme sitten suuntaamaan ajatukset niihin asioihin joita hän haluaa tapahtuvan. Tuloksena pahan olon (paniikin) sijaan hyvää, miellyttävää oloa.

Vaikka ero sen välillä onko meillä hyvä vai paha olo onkin hyvin yksinkertainen, tarvittavan muutoksen tekeminen voi usein olla vaikeaa yksin. Onneksi NLP tarjoaa kuitenkin hämmästyttävän tehokkaita tapoja ja tekniikoita tarkoituksenmukaisten muutosten tekemiseen. Omassa ammatissani näiden tekniikoiden hallitseminen on tuonut minulle kerta toisensa jälkeen toinen toistaan palkitsevampia kokemuksia ja yhä vain kasvavaa innostusta jatkaa työni tekemistä. Ja mm. niistä ajatuksista minulle tulee varsin hyvä olo.



Tilaa myös Hannu Pirilän ilmainen uutiskirje ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.

Kirjoita alla olevan lomakkeen ylimpään kenttään sähköpostiosoitteesi, keskimmäiseen kenttään etunimesi, alimpaan kenttään sukunimesi ja klikkaa sitten "Subscribe" -painiketta. Niin helppoa sen on.

Liity postituslistalle:

* indicates required

tiistai 10. tammikuuta 2012

Kuusi vinkkiä itsensä kehittämiseen

Maailma ympärillämme kehittyy jatkuvasti. Vaikka et pitäisikään kaikkea kehitystä aina parempaan suuntaan menemisenä, tosiasia kuitenkin on, että koska jatkuva muutos on väistämätöntä, meidän tulee myös jatkuvasti kehittää itseämme, mikäli haluamme pysyä muun maailman vauhdissa.

Joskus saattaa myös tuntua suorastaan ylivoimaiselta elää nykymaailman vaatimusten mukaisesti. Useimmille meistä se todellakin on näin. Alla on kuitenkin muutama vinkki itsensä kehittämiseen, jotka eivät ylikuormita aivojasi ja joiden noudattaminen ei vie liian paljoa päivittäisestä ajankäytöstäsi. Seuraamalla näitä henkilökohtaisen kehittymisen vinkkejä, voin taata, että pystyt selättämään ulkoisen maailman vaatimukset:

1. Päätä mitä todella haluat elämältäsi. Juoksetko päivästä toiseen oravanpyörässä yrittäen sopeutua muiden ihmisten odotuksiin vai vietätkö aikaa sellaisten aktiviteettien parissa, jotka tuottavat sinulle mielihyvää ja tyydytystä? Kuten sanonta kuuluu: ”Sinun täytyy tehdä jotain ainoastaan niin kauan kunnes haluat. Kun haluat tehdä sitä, sinun ei enää täydy tehdä sitä.” Tee siis sitä mitä rakastat tehdä ja se ei enää edes tunnu työltä.

2. Varmista, että tavoitteesi ovat positiivisia. Kuvittele, että istahdat taksiin ja sanot kuljettajalle haluavasi pois täältä – minne hyvänsä se sitten onkin. Minne hän veisi sinut? Minne tahansa. Mutta jos annat mielellesi vastaavan tehtävän, se veisi sinut mitä todennäköisimmin toiseen samanlaiseen ympäristöön kuin mistä lähditkin. Miksi? Koska se on tuttu ympäristö. Meidän mieltämme vetää puoleensa se, mikä on sille tuttua – vaikka se tietäisi, että se ei ole sinulle hyväksi. Pelkästään välttämällä joitain asioita et vielä ole määrittänyt mitä kohti haluat mennä. Listaa siis itsellesi asioita joita haluat elämääsi, älä niitä asioita joita et halua.

3. Tiedä tarkoituksesi. ”Tärkeämpää on tietää miksi kuin miten” Se, että sinulla on positiivinen tavoite, ei vielä riitä. Sinun tulee myös tietää miksi haluat saavuttaa tuon tavoitteen. Tarkoitus antaa motivaation itsesi kehittämiselle. Kuten Anthony Robbins asian ilmaisee: ”Ihmiset eivät ole laiskoja. Heillä on vain yksinkertaisesti velttoja tavoitteita – siis tavoitteita, jotka eivät inspiroi heitä.”

4. Opiskele NLP:tä. NLP (Neuro-Linguistic Programming) pitää sisällään nykyaikaisen tietämyksen siitä, miten aivot ja mieli toimivat. NLP-tekniikat perustuvat viimeisimpään tietoon ja ne ovat äärimmäisen tehokkaita tuottamaan sinulle juuri niitä muutoksia, joita sinun tarvitsee tehdä. Muista, että tekemällä samoja asioita samalla tavalla, voit saavuttaa ainoastaan samanlaisia tuloksia. Jos haluat saada aikaan toisenlaisia tuloksia, jonkin asian täytyy muuttua. Ja NLP:stä löytyy työkalut siihen muutokseen.

5. Käytä enemmän aikaa siihen, mikä on sinulle tärkeää, mutta ei kiireellistä. Kiinnitä huomiota ajankäyttöösi. Useimmat meistä käyttävät liian paljon aikaa asioihin, jotka ovat sekä tärkeitä että kiireellisiä (”sammuttavat tulipaloja”, stressaavat) tai jotka eivät ole tärkeitä eivätkä kiireellisiä (laiskottelevat). Vaikka molemmat viimeksi mainitut ovat myös tärkeitä – sillä on asioita, jotka vain täytyy hoitaa ja sinun tulee myös ottaa aikaa ihan vain rentoutuaksesi – itsesi kehittäminen tapahtuu ennen kaikkea silloin, kun teet asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä, mutta eivät kiireellisiä. Lue siis inspiroivia kirjoja, opiskele, suunnittele, unelmoi… Ja muuta sellaista.

6. Hanki itsellesi mentori/mentoreita tai coach/coacheja. Vaikka henkilökohtainen kehittymisesi koskeekin juuri sinua, tarvitset jonkun, joka osaa opastaa sinua. On erittäin vaikeaa – ellei peräti mahdotonta – pitää mieli jatkuvasti avoimena ja nähdä juuri se polku jota seurata. Olemme elämämme aikana muodostaneet itsellemme uskomattoman määrän tapoja ja uskomuksia, jotka eivät enää palvele meitä kaikkein tarkoituksenmukaisimmilla tavoilla. Ilman pätevää mentoria tai coachia meidän on käytännöllisesti katsoen mahdotonta tunnistaa noita rajoittavia tapoja ja uskomuksia. Ja vielä vaikeampaa on niiden muuttaminen tarkoituksenmukaisemmiksi ilman apua.

Noudata siis näitä ohjeita niin tulet takuuvarmasti huomaamaan merkittäviä parannuksia elämässäsi. Poikkeuksetta.



Tilaa myös Hannu Pirilän ilmainen uutiskirje ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.

Kirjoita alla olevan lomakkeen ylimpään kenttään sähköpostiosoitteesi, keskimmäiseen kenttään etunimesi, alimpaan kenttään sukunimesi ja klikkaa sitten "Subscribe" -painiketta. Niin helppoa sen on.

Liity postituslistalle:

* indicates required

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Itsensä kehittämisen kirjoista

Itsensä kehittämisen kirjojen määrä on meillä Suomessakin jatkuvasti kasvussa. Mitä hyötyä niistä on? Kuka niitä oikein lukee?

Eräällä tapaa itsensä kehittämisen kirjoja on ollut saatavilla jo kauan aikaa, aivan ensimmäisistä johtamisoppaista aina nykyisiin itsensä kehittämisen ja henkilökohtaisen kehittymisen kirjoihin. Mutta kun asiaa ajattelee hieman tarkemmin, ehkä kaikkien aikojen luetuin itsensä kehittämisen kirja kirjoitettiin jo noin pari vuosituhatta sitten ja tätä kirjaa luetaan vielä tänä päivänäkin aktiivisesti ympäri maailmaa. Tämä kirja on Raamattu.

Nykyään markkinoilla on niin lukuisia erilaisia itsensä kehittämiseen liittyviä kirjoja, että monille, varsinkin aiheesta vasta kiinnostuneille, voi olla varsin vaikeaa valita minkä kirjan lukisi. Vaikka onkin käytännössä mahdotonta antaa mitään yleispätevää ohjetta tai neuvoa, on kuitenkin pari seikkaa joita sinun kannattaa ottaa huomioon, kun päätät minkä kirjan luet seuraavaksi:
  • Etsi/kysy suosituksia ihmisiltä joihin luotat ja joita arvostat. Kysy coachilta tai mentoriltasi, keskustele aiheesta foorumeilla, lue itsensä kehittämisen sivustoja ja etsi vinkkejä. Monet ihmiset ovat enemmän kuin halukkaita auttamaan ja antamaan suosituksiaan.
  • Luota intuitioosi. Mene kirjakauppaan tai kirjastoon ja selaa itsensä kehittämisen hyllyjä. Lue kirjojen etu- ja takakansia ja yksinkertaisesti vain nappaa kirja, joka jollain tapaa tuntuu houkuttavan sinua. Usein tiedostamaton mielesi tietää parhaiten.
Pääasia kuitenkin on, että luet niitä. Suosittelen, että luet erilaisia itsensä kehittämisen kirjoja, ainakin niin kauan kunnes saat tunteen siitä, mikä sopii sinulle parhaiten. Sen jälkeen lue lisää juuri niitä kirjoja. Ja sitten taas jonkin ajan kuluttua tutki taas uuden tyyppisiä kirjoja.

Mielestäni on tärkeää, että löydät sen mikä toimii parhaiten juuri sinulle ja että paneudut syvemmin juuri siihen. Älä kuitenkaan jää liian tiukasti kiinni vain yhteen tapaan kehittää itseäsi. Laajenna perspektiiviäsi aina silloin tällöin.

On kuitenkin tärkeää tunnistaa, että vaikka lukemalla voi oppia paljon ja hyvät kirjat voivat antaa sinulle runsaasti uusia oivalluksia sekä motivoida sinua parempaan elämään, ne eivät kuitenkaan voi antaa sinulle kaikkea tarvitsemaasi. Kirjat ovat aina suunnatut suuremmille joukoille ihmisiä, eivät yhdelle yksittäiselle ihmiselle. Jotta pääsisit mahdollisimman tehokkaasti eteenpäin itsesi kehittämisen tiellä, suosittelen vilpittömästi, että hankit itsellesi coachin (valmentajan) tai mentorin - tai vaikka useampia. Jo pelkästään muutama tapaaminen hyvän coachin kanssa voi auttaa sinua äärimmäisen paljon ja antaa sinulle kunnon avituksen oikeaan suuntaan.

Hyvät itsensä kehittämisen kirjat tukevat sinua pyrkimyksissäsi ja antavat hyviä neuvoja, mutta ne eivät kykene millään antamaan sellaisia henkilökohtaisia, juuri sinulle räätälöityjä ohjeita ja ajatuksia, joita voit saada coachilta tai mentorilta. Älä kuitenkaan unohda kysyä coachiltasi myös suosituksia hyvistä kirjoista!


Tilaa myös Hannu Pirilän ilmainen uutiskirje ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.

Kirjoita alla olevan lomakkeen ylimpään kenttään sähköpostiosoitteesi, keskimmäiseen kenttään etunimesi, alimpaan kenttään sukunimesi ja klikkaa sitten "Subscribe" -painiketta. Niin helppoa sen on.

Liity postituslistalle:

* indicates required