Aarrekartta voi olla hyvä väline ihmisille, joilla on
vaikeuksia määritellä mitä he oikein haluavat – mikä puolestaan on yllättävän
yleistä.
Minullekin tulee henkilökohtaiseen valmennukseen paljon
asiakkaita, joiden kanssa on aivan ensimmäiseksi täsmennettävä se, mitä he
haluavat; mikä on se lopputulos, mitä he valmennukselta odottavat. Moni osaa
nimittäin kertoa, mitä he eivät halua
tai mistä he haluavat eroon – kuten esim.
”haluan eroon lentopelosta,” ”en halua olla masentunut” tai ”en halua jännittää
kilpailutilanteessa.”
Tällainen tahtotila ei kuitenkaan anna aivoillemme vielä
viestiä siitä, mitä me haluamme. Niinpä tavoitteet onkin syytä määritellä oikein heti alkuun. Tässä tehtävässä myös aarrekartta voi olla varsin hyvä
työväline.
Aarrekartta on kuitenkin mielestäni vasta osa unelmien
toteuttamista, eikä se näin ollen sellaisenaan ole se autuaaksi tekevä tekijä.
Unelmien ja niiden toteutumisen välissä on nimittäin ainakin kaksi merkittävää tekijää: uskomukset sekä toiminta.
Unelmien ja niiden toteutumisen välissä on nimittäin ainakin kaksi merkittävää tekijää: uskomukset sekä toiminta.
Niin monesti olen tavannut ihmisiä, jotka ovat jo
vuosikausia halunneet jotain asiaa. He ovat tehneet aarrekarttoja ja muita
tavoitteidenasettamisharjoituksia, mutta eivät silti ole lähestyneet
tavoitteitaan käytännössä lainkaan. Hyvin usein jarruna ovat tällöin toimineet
heidän uskomuksensa.
Uskomukset ovat pitkälti tiedostamattomassa mielessämme ”työskenteleviä”
tekijöitä, jotka mm. määrittelevät meille sen, mitä me uskomme itsestämme ja
muista, sekä mitä me pidämme ylipäätään mahdollisena. Hyvin usein meillä on tiedostamattomia
rajoittavia uskomuksia, jotka estävät meitä liikkumasta niitä asioita kohti, joita
tietoinen mielemme haluaa.
Onneksi nämä rajoittavat uskomukset ovat kuitenkin tunnistettavissa
ja muutettavissa esim. henkilökohtaisella NLP-valmennuksella tai NLP-kurssilla.
Toinen tekijä tavoitteiden saavuttamiseksi – ja lopun kaiken
juuri se määräävä tekijä – on toiminta.
Me voimme unelmoida ja asettaa tavoitteita vaikka koko
elämämme läpi, mutta jos emme ikinä tee
mitään niiden toteutumiseksi, unelmat jäävät mitä todennäköisimmin
toteutumatta.
Minulle tuli tässä jokin aika sitten henkilökohtaiseen
valmennukseen coaching-asiakas, joka kertoi, että hänellä oli ollut n. 1,5
vuotta apunaan life coach, jonka kanssa hän oli tehnyt mm. aarrekartan. Hänellä
oli varsin kirkkaat unelmat ja tavoitteet mielessään, mutta hän oli hieman
turhautunut siitä, että hän ei ollut noiden 1,5 vuoden aikana juurikaan edennyt
kohti tavoitteitaan.
Mielestäni coachaus ei saa jäädä tuolle tasolle. Toki life
coachille on hyvä, kun asiakas etenee hitaasti, sillä se tarkoittaa
pitkäaikaista asiakassuhdetta ja tasaista tulovirtaa. Valmentajan tehtävänä
tulisi mielestäni kuitenkin sen sijaan olla asiakkaan auttaminen mahdollisimman
tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Tiedän, että toiminta ja tehokkuus
eivät kuulu monenkaan elämänlaatua painottavan life coachin sanavalikoimiin,
mutta unelman saavuttaminen edellyttää aina jonkinlaista toimintaa.
Kaikki tulokset syntyvät toiminnan kautta. Tärkeintä mielestäni
asiassa on myös se, että asiakas nauttii siitä toiminnasta ja matkastaan kohti unelmaansa. Toiminta ja tehokkuus eivät siis ole elämänlaatua rajoittavia
tekijöitä, vaan sitä tukevia.
Ja unelmia meillä tulisi aina olla.
Tilaa myös Hannu Pirilän ilmainen uutiskirje ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti