hannupirila: aistikanavat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste aistikanavat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kommunikointimme merkitys

Konsultti toimitusjohtajalle: ”Kenen vastuulla on, jos työntekijäsi eivät tee sitä, mitä heidän pitäisi tehdä?”
Toimitusjohtaja: ”No, se vähän riippuu…”
Konsultti: ”Ei riipu. Vastuu on sinun.”

Periaatteessa asia on näin. Tosin toimitusjohtajaa helpottaa varmaankin tieto, että hänessä ei kuitenkaan ole mitään vikaa. Kyse on itse asiassa siitä, että asioita ei ole kommunikoitu työntekijöille oikein. Ja tämä asia voidaan muuttaa.

NLP:n (neuro-lingvistisen ohjelmoinnin) yksi perusolettamuksista on, että ”kommunikointisi merkitys on aikaansaamassasi vasteessa”. Toimitusjohtajamme tapauksessa siis voitaisiin sanoa, että mikäli hänen viestimänsä asia ei ole saanut työntekijöissä aikaan toivotunlaista käyttäytymistä ja toimintaa, hänen viestinsä ei ole tavoittanut työntekijöitä oikealla tavalla. Kommunikoinnissa ei useimmiten olekaan niin tärkeää se mitä sanoo, vaan se miten sen sanoo.

Ehkäpä suurin haasteemme kommunikaatiomme perille saamisessa on se, että viestimme vastaanottajat ovat yksilöllisiä. Toisin sanoen, viesti, jonka joku henkilö ymmärtää ja joka hän motivoi häntä toimintaan, ei saakaan jossain toisessa henkilössä aikaan samanlaista vastetta tai reaktiota.

Mistä tämä sitten johtuu?

Syitä on monia, eikä yksi sapluuna valitettavasti toimiin kaikkiin tilanteisiin. Tässä kuitenkin muutamia merkittäviä seikkoja:

Vaikuttava aistikanava

Karkeasti ottaen meidät voidaan jakaa visuaalisiin, kinesteettisiin ja auditiivisiin ihmisiin. Tosin merkille pantavaa on, että mikään aistikanavistamme ei ole niin dominoiva, etteikö muillakin aistikanavillamme olisi joskus suurtakin merkitystä. Lisäksi vaikuttava aistikanavamme voi vaihdella esim. tilanteen mukaan.

Käytännössä tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että jotkut meistä ottavat parhaiten vastaan visuaalista viestintää ja ymmärtävät puhetta ja tekstiä, joka sisältää runsaasti visuaalisia termejä. Toiset taas käsittelevät parhaiten kinesteettistä – tuntoaistia ja tunteita – hyödyntävää viestintää. Ja jotkut kolmannet puolestaan vastaanottavat parhaiten sanallista viestintää.

Yksinkertaistettuna, joillekin ihmisille pitää näyttää (tavalla tai toisella), mitä heidän tulisi tehdä, toiset taas ymmärtävät tekemisen kautta ja joillekin asiat pitää selittää sanallisesti.

Metaohjelmat

NLP:n metaohjelmien avulla voimme kuvata ja kartoittaa ihmisten eri piirteitä, jotka vaikuttavat heidän tapaansa ajatella, käyttäytyä ja kommunikoida. Ymmärtämällä toisen henkilön metaohjelmia voimme ymmärtää häntä paremmin sekä vaikuttaa hänen ajatteluunsa käyttämällä hänen piirteeseensä sopivaa kieltä ja käyttäytymistä.

Näitä metaohjelmia on satoja, mutta tässä muutama merkittävä kommunikointimme kannalta:

Proaktiivinen/reaktiivinen. Toiset meistä motivoituvat tekemisestä ja asioihin tarttumisesta, toiset taas haluavat harkita ja miettiä ennen toimintaa tai päätöksentekoa.

Proaktiivisille ei usein tarvitse sanoa kuin ”eiköhän ryhdytä hommiin,” kun taas reaktiiviselle toimii paremmin esim. lause: ”hetken harkittuasi olet varmasti valmis toimintaan.”

Kohti/pois. On ihmisiä, joita motivoi vahvasti se, mitä he voivat saavuttaa, mitä kohti he ovat matkalla. Sitten on myös ihmisiä, joita motivoi enemmän se, mitä he voivat välttää.

Niille, jotka motivoituvat siitä, mitä he voivat saavuttaa, kannattaa luonnollisesti kertoa siitä, mikä heitä odottaa, kun he toimivat tietyllä tavalla. Niille taasen, jotka motivoituvat siitä, mitä he voivat välttää, on hyvä esitellä sama asia kertomalla, että tekemällä näin vältät näitä ja näitä ikäviä asioita.

Sisäinen/ulkoinen referenssi. Yksinkertaistettuna: toiset meistä kaipaavat runsaasti palautetta työstään ja motivoituvat aina, kun sitä saavat (ulkoinen referenssi). Toisilla taas voi olla vahva sisäinen standardisto, joka määrittelee heille, milloin he tekevät hyvää työtä ja milloin eivät (sisäinen referenssi). Viimeksi mainittuja jatkuva palautteen saaminen suorastaan ärsyttää ja laskee heidän motivaatiotaan ja suoritustasoaan.

Menetelmät/vaihtoehdot. Jotkut suorastaan rakastavat prosesseja ja ovat jopa hukassa, ellei heillä ole selkeää menetelmää, jota noudattaa alusta loppuun. Joillekin taas on suorastaan välttämätöntä, että heillä on aina vaihtoehtoisia toimintamalleja, joista valita.

Ensin mainitut ovat yleensä hyviä saattamaan asioita loppuun, jälkimmäiset puolestaan ovat pääsääntöisesti hyviä luomaan prosesseja, mutta huonoja saattamaan niitä loppuun asti. Sillä, annatko henkilölle valmiin prosessin noudatettavaksi vai vaihtoehtoisia tapoja tehdä työ, voi olla suuri merkitys siihen ryhtyykö henkilö ylipäätään toimeen.

Kokonaisuudet/yksityiskohdat. Jotkut meistä ovat hyviä hahmottamaan ja hallitsemaan kokonaisuuksia, toiset taas innostuvat pienimmistäkin yksityiskohdista.

Jos sellaiselle ihmiselle, joka hahmottaa paremmin kokonaisuuksia, lähtee heti kertomaan yksityiskohdista, hän putoaa nopeasti kärryiltä – hänen on ensin ymmärrettävä mihin kokonaisuuteen asia liittyy. Yksityiskohdistakin voidaan tämän jälkeen kertoa, mutta ne eivät välttämättä häntä erityisesti innosta. Ihmiselle, joka innostuu yksityiskohdista, voi toisaalta hyvin välittää ensin nk. ison kuvan, kunhan pian mennään kuitenkin asian yksityiskohtiin. Jos yksityiskohtiin ei mennä, tällainen ihminen voi helposti tulla levottomaksi.

Yllä esitellyt asiat ovat tiivistettyjä esimerkkejä niiden merkityksestä kommunikointiimme, eivät siis missään tapauksessa kattava esittely niistä. Näiden lisäksi on vielä koko joukko muitakin asioita, jotka vaikuttavat siihen, meneekö viestimme perille ja saako se aikaan niitä vasteita vastaanottajissaan, joita me toivomme saavamme aikaan.

NLP-koulutuksissa käydään läpi huima määrä asioita ja tekniikoita, joiden avulla voimme merkittävästi edesauttaa viestimme aikaansaamaa vaikutusta. Vaikuttava kommunikointi on todellakin meidän kaikkien opittavissa oleva taito, olipa roolisi sitten työpaikan esimies, opettaja, myyjä, isä, äiti tai mitä tahansa muuta, jossa tarvitset taitoja viestisi perille saattamisessa.

Kysymys kuuluukin lähinnä: Mitä kaikkea se mahdollistaisi sinulle, jos saisit viestinnälläsi aikaan juuri sellaisia vasteita muissa ihmisissä, joita haluat?

Tilaa myös Hannu Pirilän ilmainen uutiskirje ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.

Kirjoita alla olevan lomakkeen ylimpään kenttään sähköpostiosoitteesi, keskimmäiseen kenttään etunimesi, alimpaan kenttään sukunimesi ja klikkaa sitten "Subscribe" -painiketta. Niin helppoa sen on.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Aistikanavamme merkitys oppimisessa

Jarno Paalasmaan mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 15.1. koskien koulujemme opetustyötä oli täynnä asiaa. En ole sen paremmin perehtynyt Steiner-koulun opetusmetodeihin, mutta haluaisin lisätä aiheeseen vielä sen, että opetuksessamme ei valitettavasti myöskään huomioida riittävästi ihmisten vallitsevien aistikanavien hyödyntämistä.

On selvää, että keräämme informaatiota ympäröivästä maailmastamme – ja myös siis opimme – aistikanaviemme kautta, joita ovat näkö-, kuulo-, tunto-, haju- ja makuaistimme. Se, mikä - tai mitkä - näistä aistikanavista on tiedonkeruussamme ensisijaisesti vallitsevana, on hyvin yksilöllistä ja voi lisäksi vaihdella päivästä ja tilanteesta toiseen. Yleistäen meidät voidaan kuitenkin jakaa kolmeen pääkategoriaan: kuulemalla oppiviin (auditiivisiin), näkemällä oppiviin (visuaalisiin) ja tuntemalla/tekemällä oppiviin (kinesteettisiin). Toki suurin osa meistä oppii jonkinlaisella yhdistelmällä näistä kolmesta, mutta yleensä jokin näistä aistikanavista on meillä vallitsevana.

Omien kokemusteni ja osittain myös lasteni koulunkäynnistä tekemieni havaintojen perusteella, uskallan väittää, että nykyiset opetusmetodit keskittyvät pääasiassa auditiiviseen sekä jossain määrin visuaaliseen tiedon jakamiseen. Vaikka visuaalista materiaalia opetuksessa käytetäänkin varsin runsaasti, niitä hyödynnetään kuitenkin melko lailla auditiivisin periaattein. Ero näiden välillä on ennen kaikkea tiedon käsittelyn nopeudessa. Auditiivisesti tietoa keräävä henkilö käsittelee informaatiota paitsi kuulemansa, myös sisäisen puheensa kautta. Tämä tapa prosessoida tietoa on huomattavasti hitaampaa kuin visuaalisten ihmisten tapa käsitellä informaatiota. Visuaaliset ihmiset käsittelevät paitsi silmillään näkemiään kuvia, myös mielikuviaan, ja näitä kuvia he käsittelevät yleensä huomattavasti nopeammin kuin mitä auditiiviset käsittelevät esimerkiksi sisäistä keskusteluaan.

Tämä tarkoittaa sitä, että jos opetus etenee auditiivisten vauhdilla, visuaaliset oppilaat pitkästyvät hyvin nopeasti, sillä he ovat jo käsitelleet tiedon ja odottavat lisää informaatiota. Auditiivisen informaation jatkuessa he alkavat muodostaa sisäisiä mielikuvia, jotka nopeasti vaihtuessaan saattavat johtaa kyseisen henkilön siirtymisen nopeastikin mielessään jo aivan muihin aiheisiin.

Eri lukunsa ovat sitten kinesteettiset ihmiset, jotka eivät jaksa istua hiljaa paikallaan, vaan heillä on usein voimakas tarve saada jollain tapaa tuntea ja liikkua. Tällaiset oppilaat alkavat usein esim. naputella kynällä pulpettia, piirrellä kaikenlaisia kuvioita tai vain yksinkertaisesti liikkua tavalla tai toisella. Koska nämä ihmiset siis oppivat parhaiten mm. tekemällä asioita, oppitunnilla paikallaan istuminen voi olla heille yhtä tuskaa. Heidän tarpeensa tuntea ja kokea asioita tulkitaan usein oppituntien häirinnäksi, vaikka kyse ei suinkaan olisi mistään ilkeydestä vaan yksinkertaisesti merkki kinesteettisyydestä.

Kuten Paalasmaakin kirjoituksessaan totesi, lapset haluavat liikkua ja monet heistä myös oppivat parhaiten leikin kautta. Yllä esitetyn perusteella olisikin tärkeää, että koulujemme opetuksessa otettaisiin merkittävästi enemmän huomioon lasten erilaiset oppimistavat ja heille tarjottaisiin enemmän virikkeitä eri aistikanavien välityksellä. Eikä olisi pahasta vaikka jokainen maamme opettaja tutustuisi myös NLP:hen...