sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Itsensä tunteminen ja itsensä johtaminen

Jotta voi johtaa muita, on ensin kyettävä johtamaan itseään.

Jotta voi johtaa itseään, on ensin tunnettava itsensä.

Itsensä tuntemista ja itsensä johtamista voi käsitellä monelta eri kantilta. Tässä kirjoituksessa paneudun aiheeseen siltä pohjalta, mitä olen havainnut lukuisten valmennettavieni kanssa työskenneltyäni – sekä henkilökohtaisessa valmennuksessa että NLP-kursseillani.

Itsensä tunteminen


Itsensä tuntemisessa on havaintojeni mukaan kolme avaintekijää, jotka on syytä tuntea:

1. Mitä sinä haluat?

2. Mikä on sinulle tärkeää?

3. Mitä sinä uskot itsestäsi, muista ihmisistä sekä ympäröivästä maailmastasi?

Toisin sanoen:

1. Tavoitteet/päämäärät

”On todistettu moneen kertaan, että mikäli sinulla ei ole tavoitteita, on todennäköistä, että et koskaan löydä mitä todella haluat.” - Shelle Rose Charvet
Kun kysyn valmennuksiini tulevilta ihmisiltä mitä he haluavat, moni heistä alkaa listata asioita joita he eivät halua elämäänsä. Toistaessani kysymyksen he hieman hämmentyneenä kertovat taas mitä he eivät halua. Vasta kun huomautan heille, että he eivät vastaa kysymykseeni – he eivät kerro minulle mitä he haluavat, he kertovat mitä he eivät halua – he alkavat suunnata ajatuksiaan kohti asioita, joita kohti he haluavat mennä.
”Jos et tiedä mihin olet menossa, mikä tahansa tie vie sinut sinne.” - Lewis Carroll
Jotta voimme siis johtaa itseämme, meidän on ensi tiedettävä mitä tavoitetta tai asiaa kohti me haluamme johtaa itseämme – oli kyseessä sitten onnellisempi elämä, parempi työpaikka, parempi terveys tai mitä muuta tahansa.

2. Arvot ja motivaatio


Arvomaailmamme määrittelee meille sen, mikä meille on tärkeää. Se, mikä meille on tärkeää, motivoi meitä.

Väitän, että suurin osa ihmisistä ei ole tietoisia omasta arvohierarkiastaan. Kun näin on, teemme helposti huonoja päätöksiä elämässämme. Sen sijaan, kun tiedämme, mikä meille on oikeasti tärkeintä, kykenemme paremmin tekemään päätöksiä, jotka lisäävät hyvinvointiamme ja onnellisuuttamme.

Toisaalta myös, mikäli arvomaailmamme ei vie meitä kohti niitä asioita, joita kohti me haluamme mennä, me voimme myös tehdä muutoksia arvohierarkiaamme.
”Tärkein valinta, jonka teet, on se minkä teet tärkeäksi.” - Michael Neill

3. Uskomukset ja sisäiset voimavarat

”Uskomukset muokkaavat sen kuinka me tunnemme, ajattelemme ja toimimme.” - Mandy Evans
Meillä on kaikilla huima määrä uskomuksia, jotka ohjaavat elämäämme tiedostamattomalla tasolla. Ilman uskomuksiamme meidän olisi käytännössä mahdotonta toimia tässä maailmassa.

Toisaalta, jotkut uskomuksistamme palvelevat meitä ja tavoitteitamme oikein hyvin, toiset taas toimivat hyvinvointiamme ja onnellisuuttamme rajoittavina tekijöinä. Avainasia itsetuntemuksen ja itsensä johtamisen kannalta onkin tunnistaa, mitkä uskomuksistamme palvelevat meitä ja mitä taas rajoittavat meitä.

Hyvä uutinen joka tapauksessa on se, että meillä kaikilla on jo olemassa sisällämme kaikki ne voimavarat, joita tarvitsemme muutoksen tekemiseen. Ne täytyy vain löytää ja hyödyntää meitä parhaiten palvelevalla tavalla.
”Me kaikki ajattelemme ja me kaikki uskomme – ja kun oivallat, että voit muuttaa ajatuksiasi ja uskomuksiasi, se muuttaa käyttäytymistäsi. Uskomukset eivät tule totuudesta. Uskomukset tulevat uskomisesta. Ne ovat oppaita käyttäytymiseemme.” - Richard Bandler

Itsensä johtaminen


Itsensä johtaminen käy huomattavasti helpommaksi, kun tunnemme itsestämme yllä mainitut asiat. Kun tiedämme mitä haluamme, tunnemme oman arvohierarkiamme, tunnistamme ja muutamme rajoittavat uskomuksemme sekä hyödynnämme paremmin sisäisiä voimavarojamme, kysymys on oikeastaan enää parista asiasta:

4. Miten toimin ja käyttäydyn?

5. Miten hyödynnän saamani palautteen?

Saavuttamamme tulokset ovat suoraa seurausta siitä, miten olemme tähän asti toimineet ja käyttäytyneet. Toimintamme ja käyttäytymisemme puolestaan on pohjautunut siihen, miten me olemme ajatelleet. Koska yllä oleva on käsitellyt pitkälti ajatteluumme vaikuttavia asioita, katsotaanpa sitten tuota toimintapuolta:

4. Toiminta ja käyttäytyminen

”Ilman toimintaa ei ole mahdollista menestyä.” - Richard Bandler & Garner Thomson
Kysy siis itseltäsi: ”Miten saavutan tavoitteeni?”
  • Mitä asioita täytyy tapahtua?
  • Mikä on ensimmäinen askeleesi?
  • Koska otat sen?

Tee päätös siitä, että ryhdyt toimimaan haluamasi asian eteen.
”Kaikkialla on niin monia loistavia ihmisiä, jotka analysoivat ja suunnittelevat, eivätkä koskaan pääse edes ensimmäiselle askelmalle koska he eivät astu ulos ja tee. Fokus on tavoitteessa; toiminta on se, missä todellinen ero syntyy.” - John Assaraf
Ota vastuu tuloksistasi, joita saavutat. Tee suunnitelma – vaikka hyvin yksinkertainenkin – ja ryhdy toteuttamaan sitä.

5. Palaute ja korjaukset


Kaikessa yksinkertaisuudessaan, kyse on tästä:

Jos jokin asia ei toimi, tee toisin.

Aina kun teet jotain tavoitteesi eteen:
  • Arvioi saitko aikaan haluamasi lopputuloksen.
  • Jos et saanut, hienosäädä toimintaasi kunnes saat mitä tavoittelet.
  • Kun saat aikaiseksi tavoittelemasi lopputuloksen, toista toimintaa niin kauan kuin se toimii.
  • Jos se lakkaa toimimasta, tee taas hienosäätöä tai kokonaan uusi suunnitelma.

Ainoa tapa miten voit epäonnistua elämässäsi on, että et tee mitään haluamiesi asioiden eteen. Kun teet edes jotain, kaksi vaihtoehtoista asiaa tapahtuu:
  • Saavutat haluamasi tuloksen
  • Olet oppinut tavan, joka ei toimi. Toimi siis ensi kerralla toisella tapaa.
”Olen oppinut enemmän epäonnistumisistani kuin menestyksestäni.” - Richard Branson 
Asiat eivät pohjimmiltaan oikeasti ole tuon vaikeampia.

Mikäli  haluat tutustua syvemmin yllä mainittuihin asioihin, kirjoittamani Oma sininen meresi –kirja antaa sinulle runsaasti lisää tietoa harjoitusten kera.



Tilaa myös ilmainen uutiskirjeeni ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Lupaan, etten tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetän viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.

Kirjoita alla olevan lomakkeen ylimpään kenttään sähköpostiosoitteesi, keskimmäiseen kenttään etunimesi, alimpaan kenttään sukunimesi ja klikkaa sitten "Subscribe" -painiketta. Niin helppoa sen on.

Liity postituslistalle:

* indicates required