tiistai 10. joulukuuta 2013

Viisi ohjetta uudenvuodenlupauksiin

Tätä kirjoitettaessa vuosi 2013 on lähenemässä loppuaan ja muutaman viikon päästä alkaa vuosi 2014. Uuden vuoden alkaessa on monesti hyvä tehdä positiivisia muutoksia elämäänsä ja vuoden päättyessä on yhtä lailla hyvä katsoa hetki taaksepäin ja todeta, kuinka hyvin edelliset päätökset ovat pitäneet.

Itse en ole oikeastaan koskaan tehnyt uudenvuodenlupauksia, sillä omana periaatteenani on aina ollut, että jos  haluat tehdä muutoksia käyttäytymiseesi, tee ne nyt. Miksi odottaa? Jos kyseessä on muutos, joka on sinulle hyväksi, muutoksen siirtämisestä tuskin on sinulle mitään hyötyä.

Toisaalta ymmärrän oikein hyvin ihmisiä, jotka tekevät muutoksia elämäänsä aina vuoden vaihtuessa. On nimittäin parempi tehdä hyviä muutoksia edes kerran vuodessa kuin ei koskaan.

Valitettavan usein vain kuulee tarinoita ”jälleen kerran pitämättä jääneistä uudenvuodenlupauksista.”

Jotta tällä kertaa pystyt tekemään päätöksen, joka pitää ja toteutuu, tässä muutama vinkki, joiden avulla voit merkittävästi parantaa päätöksesi toteutumisen todennäköisyyttä:

1. Määrittele tarkasti mitä haluat.
  • ”Haluan laihtua” ei kelpaa. Määrittele tarkasti kuinka paljon haluat laihtua: ”Pudotan painoani 10 kiloa” tai ”31.12.2014 painoni on pysyvästi alle 75 kiloa,” tai jotain tuon suuntaista.

2. Mieti, miksi haluat tehdä muutoksen?
  • Mitä hyvää sinulle tapahtuu, mikäli toteutat muutoksen?
  • Mitä huonoa sinulle tapahtuu, jos et toteuta muutosta?
  • Mitä huonoa sinulle ei tapahdu, mikäli teet muutoksen?
  • Mitä hyvää sinulle ei tapahdu, mikäli et tee muutosta?
  • Mitä hyvää muutos tuo sinun läheisillesi?

3. Mieti, mitä resursseja tarvitset muutoksen tekemiseen?
  • Mitä resursseja sinulla jo on käytössäsi?
  • Mitä resursseja vielä tarvitset? Mistä saat tarvitsemasi resurssit, kuka voisi auttaa sinua?

4. Hakeudu sellaisten ihmisten seuraan, jotka tukevat tavoitettasi
  • Vältä tietoisesti niiden ihmisten seuraa, jotka kyseenalaistavat muutoksen tarpeellisuuden tai kykysi toteuttaa haluamaasi muutosta. Jos haluat lopettaa tupakoinnin, hakeudu enemmän savuttomien ihmisten seuraan. Jos haluat laihtua, mene syömään hoikkien ihmisten seurassa.

5. Tee kuukauden ajan päivittäin seuraava muutaman minuutin mielikuvaharjoitus ja kuukauden jälkeenkin aina tarvittaessa:

i.             Varmista, että sinua ei häiritä seuraavaan muutamaan minuuttiin. Sulje puhelin, pistä ovi kiinni.

ii.           Istuudu mukavaan tuoliin, sulje silmäsi kevyesti, ota muutama syvä ja rauhallinen hengitys ja rentoudu.

iii.         Kun olet mukavan rentoutunut, miellä eteesi seisomaan ”autenttinen sinäsi.” Miellä siis itsesi seisomassa edessäsi. Tämä sinä, joka edessäsi seisoo, olet sinä autenttisimmillasi, sinä parhaimmillasi. Tämä on se sinä, jolla on käytössään kaikki sisäiset voimavarasi. Tämä on se sinä, joka on jo toteuttanut haluamasi muutoksen.

iv.          Katso tätä autenttista sinääsi mielessäsi eri puolilta. Katso miltä hän näyttää kun hän on tavoitteensa toteuttanut. Minkälainen on hänen ryhtinsä? Millainen on katse hänen silmissään? Miltä hän kuulostaa kun hän puhuu? Miltä hän näyttää, kun hän kävelee, kättelee, toimii ja käyttäytyy siinä ympäristössä, jossa hän toimii – työssä, kotona, harrastuksissa…

v.            Kun olet hetken tarkkaillut tätä autenttista sinääsi ja ihaillut häntä, astu mielessäsi hänen kehoonsa ja koe samat asiat aivan kuin kokisit ne elävänä. Näe kaikki autenttisen sinäsi silmien kautta: miltä maailma näyttää, keitä ihmisiä on ympärilläsi, miltä he näyttävät? Koe, miltä kaikki kuulostaa autenttisen sinäsi korvien kautta: miltä puheesi kuulostaa, mitä muita ääniä kuulet, miltä muiden äänet kuulostavat? Ja ennen kaikkea: miltä tuntuu olla sinä kaikkein autenttisimmillasi: miltä kehossasi tuntuu, missä päin kehoasi tuntemukset tuntuvat, mihin suuntaan ne liikkuvat?

vi.          Nauti muutama hetki elämästäsi kaikkein autenttisimmillasi, eri tilanteissa, haluamasi muutos toteutuneena. Huomaa, kuinka hyvältä kaikki tuntuu.

vii.         Kun siltä tuntuu, palaa taas takaisin tuoliisi ja siihen aikaan ja paikkaan jossa olet ja avaa taas silmäsi.

Yllä olevien ohjeiden avulla kykenet toteuttamaan normaalit muutokset helposti. Joskus saattaa kuitenkin olla hyväksi hyödyntää vielä muitakin NLP-tekniikoita. Tällöin suosittelen, että  otat yhteyttä NLP-valmentajaan ja sovit henkilökohtaisesta valmennuksesta tai  ilmoittaudut suoraan NLP-kurssille, jossa tulet oppimaan huiman määrän NLP-taitoja ja –tekniikoita, joiden avulla voit toteuttaa juuri niitä muutoksia, joita haluat elämässäsi tehdä, sekä auttaa myös läheisiäsi parantamaan elämänlaatuaan.


Tilaa myös Hannu Pirilän ilmainen uutiskirje ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.

Kirjoita alla olevan lomakkeen ylimpään kenttään sähköpostiosoitteesi, keskimmäiseen kenttään etunimesi, alimpaan kenttään sukunimesi ja klikkaa sitten "Subscribe" -painiketta. Niin helppoa sen on.

Liity postituslistalle:

* indicates required