perjantai 17. toukokuuta 2019

Minun totuuteni vai sinun totuutesi?

Meistä jokainen on varmaankin joskus kohdannut elämässään tilanteita, joissa me ihmettelemme, että miten ihmeessä tuo toinen ihminen ei ymmärrä lainkaan minua tai sitä, mitä tarkoitan? Tai kuinka tuo ihminen voi sanoa tuollaisia asioita? Tai mitenkä ihmeessä tuo ihminen käyttäytyy tuolla tavalla?

Syy kaikkeen tuohon on se, että me kaikki katsomme tätä maailmaa ikään kuin ”oman totuutemme” kautta. Meillä jokaisella on jokaisesta tilanteesta ja asiasta meidän oma totuutemme ja jollekin toiselle ihmiselle se ”totuus” on aivan toisenlainen kuin vaikkapa minulle.

Sinun ”totuutesi” on siis erilainen kuin minun ”totuuteni.”

Jollekin ihmiselle esimerkiksi autio uimaranta voi olla aivan kamala paikka, koska siellä ei ole muita ihmisiä. Joku voi kokea paikan esim. yksinäiseksi ja tylsäksi. Joku toinen taas kokee saman paikan aivan ihanaksi, koska saa olla rauhassa.

Meidän omaan totuuteemme vaikuttaa paljolti se, mitä me pidämme tärkeänä, millaiset meidän arvomme ovat. Arvostatko siis esim. sosiaalisuutta vai arvostatko kenties sitä, että saat olla yksin omassa rauhassasi?

Arvoilla on siis todella suuri merkitys oman totuutemme muodostumiseen.

Toinen merkittävä tekijä on uskomuksemme. Mitä me uskomme itsestämme, muista ihmisistä ja tästä ympäröivästä maailmastamme. Onko maailma hyvä vai paha, ovatko ihmiset hyviä vai pahoja? Kuka minä olen, mitä minä teen? Minkälainen olen ihmisenä?

“Beliefs shape the way we feel, think, and act.” – Mandy Evans

Kun siis kohtaat joskus ihmisen, joka mielestäsi kohtelee sinua vaikkapa epäoikeudenmukaisesti ja sinä kauhistelet, että kuinka hän voi tehdä sinulle tuolla tavoin, niin hänen totuutensa voi vain yksinkertaisesti olla täysin erilainen kuin sinun. Hänen arvomaailmansa ja hänen uskomuksensa eivät ikään kuin sovi yksiin sinun arvomaailmasi ja uskomustesi kanssa. Ehkä hän uskoo itsestään jotain sellaista, joka vaikuttaa hänen käyttäytymiseensä kyseisessä tilanteessa.

Meillä jokaisella on eräänlainen karttamme, malli maailmasta, jonka perusteella me suunnistamme elämässämme ja jonka perusteella toimimme ympäristössämme, niin kuin toimimme. Tämä karttamme on myös aina täysin uniikki, meillä jokaisella on täysin omanlainen karttamme, ja on hyvä ymmärtää ja tiedostaa, että se ihminen, joka käyttäytyy huonosti sinua kohtaan, ei välttämättä tarkoita sillä mitään pahaa. Hän ei vaan kerta kaikkiaan ajattele samalla tavalla kuin sinä – hänen aivonsa ei eivät toimi samalla tavalla kuin sinun, koska hänen karttansa, hänen mallinsa maailmasta on aivan erilainen.

Kun me opimme ymmärtämään sen, että meillä jokaisella on oma uniikki mallimme maailmasta ja että me jokainen ajattelemme ja toimimme omalla tavallamme ja arvostamme eri asioita ja että me uskomme eri tavalla eri asioista (plus vielä koko nippu muita asiaan vaikuttavia seikkoja), meidän on kenties hieman helpompi hyväksyä toisten käyttäytymistä.

On myös hyvä toisaalta itse tunnistaa, että me emme itse ehkä aina olekaan oikeassa. Se meidän ”totuutemme” ei oikeasti ole totuus. Se on vain meidän käsityksemme totuudesta.

Itse asiassa meistä kukaan ei todellisuudessa tiedä mikä on se todellinen totuus, sillä me aina katsomme maailmaa meidän omien ”linssiemme” kautta. Ja nämä meidän linssimme muodostuvat monesta eri tekijästä: niihin vaikuttavat mm. meidän arvomme, uskomuksemme, nk. meta-ohjelmamme ja vaikka mitä muuta vielä.

Kun seuraavan kerran siis kohtaat ihmisen, josta ajattelet, että piru vieköön, kuinka tuo ihminen oikein toimii noin, miksi hän ei ymmärrä minua, miksi hän tekee minulle tällaisia asioita? – niin ehkä olisikin parempi miettiä, että hmm… mitä tuon ihmisen mallissa maailmasta on sellaista, joka saa hänet käyttäytymään noin?

Silloin, kun me pääsemme edes hieman perille toisen ihmisen mallista maailmasta, me saatamme myös löytää sieltä niitä asioita, joiden avulla me saamme oman viestimme perille siten, että se toinen ihminen hyväksyy meidän näkemyksemme paremmin.

Nämä kaikki ovat asioita, jotka vaikuttavat kommunikointiimme ja joita me NLP:ssä, neuro-lingvistisessä ohjelmoinnissa, käymme paljon läpi ja mitä me NLP:ssä tutkimme. Itse asiassa NLP:n avulla nämä asiat usein selviävät ja kykenemme kommunikoimaan keskenään paremmin.

Mikä on siis sinun totuutesi? Mikä on sinun ystäviesi tai sukulaistesi totuus? Meillä kaikilla kun on oma totuutemme…

Tilaa myös ilmainen uutiskirjeeni ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.

Kirjoita alla olevan lomakkeen ylimpään kenttään sähköpostiosoitteesi, keskimmäiseen kenttään etunimesi, alimpaan kenttään sukunimesi ja klikkaa sitten "Subscribe" -painiketta. Niin helppoa sen on.

Liity postituslistalle:

* indicates required

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Miksi emme ymmärrä toisiamme?

Oletko koskaan tullut miettineeksi, mistä erilaiset erimielisyydet, kiistat ja näkemyserot oikein johtuvat?

Oletko joskus kokenut, että et kerta kaikkiaan ymmärrä, miten joku toinen ihminen voi ajatella tuolla tapaa?

Mistä tämä oikein johtuu?

Tämä johtuu siitä, että meillä jokaisella on aivan oma käsityksemme siitä, mitä todellisuus on. Meillä jokaisella on eräänlainen ”todellisuustunneli,” jossa me elämme. Ja kellään meistä tuo todellisuustunneli ei ole sama asia kuin todellisuus.

Me jokainen koemme todellisuuden siis aivan omalla tavallamme.

Mistä tämä sitten johtuu?

Tämä johtuu siitä, että siitä hetkestä lähtien, kun me synnymme tähän maailmaan, me lähdemme kehittämään omaa todellisuuttamme, perustuen siihen, mitä me koemme, mitä me opimme ja miten me lähdemme tekemään tulkintoja asioista.

Alkuun, ollessamme aivan pieniä lapsia, siinä 0-7 ikävuoden välillä, meillä ei ole minkäänlaista omaa suodatinjärjestelmää, minkä perusteella suodattaa sisään tulevaa informaatiota. Niinpä kaikki ympärillämme olevat ihmiset pääsevät ikään kuin kaatamaan omia uskomuksiaan ja omia arvojaan pieneen mieleemme. Näistä me sitten alamme muodostaa omia tulkintojamme ja ajatuksiamme siitä, mitä asiat tarkoittavat, mitä meille tapahtuu. Näistä tulkinnoista me alamme muodostaa omaa todellisuuttamme maailmasta. Meille muodostuu oma ”todellisuuskarttamme,” joka määrittelee meille, mikä on tärkeää, mikä on totta, mitä me uskomme ja niin edes päin.

Tälle ”todellisuuskartallemme” me ryhdymme sitten hakemaan todisteita. Niin kuin Robert Anton Wilson on sanonut: ”What the Thinker thinks, the Prover will prove,” eli ”mitä ajattelija ajattelee, sen todentaja todentaa.” Ja tätä me teemme jatkuvasti omissa aivoissamme.

Me haluamme olla oikeassa. Kukaan meistä ei tykkää olla väärässä. Tämän vuoksi me haemme luonnostaan todisteita sille, mitä me ajattelemme ja uskomme olevat totta. Näin me siis muodostamme itsellemme sen todellisuustunnelin, jossa me elämme.

Se on kuitenkin vain meidän oma todellisuutemme.

Sen vuoksi me niin usein ihmettelemme, miten tuo toinen ihminen voi ajatella noin? Se hänen ajattelunsa on syntynyt siinä elämän varrella, perustuen hänen kokemuksiinsa ja hänen tulkintoihinsa, muodostaen hänelle omanlaisen todellisuustunnelinsa. Ja sellaisen kautta me kaikki elämme.

Mitä asialle sitten voi tehdä?

NLP:ssä (neuro-lingvistisessä ohjelmoinnissa) yhtenä perusolettamuksena on, että meillä jokaisella on oma todellisuutemme, oma karttamme, ja että tuo kartta ei ole sama kuin maasto. Tunnistamalla ensinnäkin oman karttamme ominaisuuksia ja sitä, minkälainen oma karttamme on, minkälaisessa ”todellisuudessa” itse elämme, me voimme halutessamme lähteä muokkaamaan, laajentamaan ja muuttamaan sitä NLP-tekniikoiden avulla.
Me voimme siis muuttaa omaa todellisuuskäsitystämme.

Toinen seikka on se, että NLP:n – ja ennen kaikkea sen metamallin ja metaohjelmien avulla – voimme tunnistaa toisen ihmisen todellisuuskäsityksiä ja sitä, minkälainen tuon toisen ihmisen ”kartta” on, minkälaisessa maailmassa hän oikein elää?

Tunnistamalla näitä asioita, voimme hyödyntää tätä tietoa ja auttaa toista ihmistä näkemään asioita kenties eri tavalla. Tämän kautta me voimme hyvinkin helposti saada aikaan muutoksia siihen, miten me kommunikoimme ja mitä me saamme aikaan toisten ihmisten kanssa.

Tämä on todella äärimmäisen kiehtova maailma ja tähän löytyy huikean paljon erilaisia tekniikoita NLP:n maailmasta.

Tilaa myös ilmainen uutiskirjeeni ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.

Kirjoita alla olevan lomakkeen ylimpään kenttään sähköpostiosoitteesi, keskimmäiseen kenttään etunimesi, alimpaan kenttään sukunimesi ja klikkaa sitten "Subscribe" -painiketta. Niin helppoa sen on.

Liity postituslistalle:

* indicates required

torstai 25. lokakuuta 2018

Kuinka elää paremmin ilman suuria uhrauksia?

Tuolla otsikolla tarkoitan ennen kaikkea sitä, että tekee elämästään vielä paremman, kuin mitä se tällä hetkellä on – mikä tahansa sinun tilanteesi tällä hetkellä onkaan.

Elämäsi paremmaksi tekeminen ei todellakaan vaadi mitään suuria uhrauksia, niin että sinun tulisi luopua mistään sellaisesta mikä on sinulle tärkeää.

Päinvastoin.

Minä olen sitä mieltä, että elämän parantaminen entisestään tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että sinä panostat yhä enemmän ja enemmän niihin asioihin, jotka ovat sinulle tärkeitä. Et siis missään nimessä luovu niistä asioista, jotka sinulla on jo hyvin. Paremman elämän luominen ei siis edellytä mitään uhrauksia.

Mikäli jostain tulee luopua ja tai jotain tulee muuttaa, niin ennen kaikkea kysymys on siitä, että sinä muutat niitä asioita, jotka eivät toimi. Aika loogista, eikö olekin?

Miten tämä kaikki sitten oikein saadaan aikaan?

Siihen on olemassa viisi askelta, jotka takaavat sinulle sen, että saat aikaan muutoksia parempaan suuntaan. Jos seuraat näitä viittä askelmaa, epäonnistuminen on itse asiassa mahdotonta.
Nämä viisi askelta ovat:

1.    Oikein määritellyt tavoitteet
2.    Arvot – mikä on sinulle tärkeää
3.    Uskomukset – miten tunnistaa rajoittavia uskomuksia ja miten muuttaa ne tarkoituksenmukaisemmiksi
4.    Toimivan suunnitelman tekeminen
5.    Toiminta haluamiesi ja sinulle tärkeiden asioiden saavuttamiseksi ja/tai toteuttamiseksi

On tärkeää, että otat nuo askeleet myös oikeassa järjestyksessä (joskin ensimmäisen ja toisen askeleen järjestystä voi hyvin muuttaa keskenään). Mikäli ryhdyt toimimaan ilman, että kunnolla tiedät, mitä haluat saavuttaa ja onko se sinulle edes tärkeää, vietät aikaasi sellaisten asioiden parissa, jotka eivät tuota sinulle etsimääsi tyydytystä.

Yllä olevien linkkien kautta löydät lisää infoa kyseiseen askeleeseen liittyen, jotta voit lähteä ottamaan askeleitasi ja parantamaan omaa elämänlaatuasi.

Lisäksi, olet tehnyt näistä askeleista viiden videon sarjan, joissa avaan näitä askeleita tarkemmin ja annan ohjeet niiden toteuttamiseen. Mikä parasta, tämä viiden videon sarja on sinulle täysin ILMAINEN. Ei siis maksa yhtään mitään.

Voit tutustua tähän viiden videon sarjaan ja tilata sen itsellesi ILMAISEKSI täältä. Olen varma, että näistä videoista on sinulle runsaasti hyötyä luodessasi itsellesi entistä parempaa ja tarkoituksenmukaisempaa elämää.

Tilaa myös ilmainen uutiskirjeeni ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.

Kirjoita alla olevan lomakkeen ylimpään kenttään sähköpostiosoitteesi, keskimmäiseen kenttään etunimesi, alimpaan kenttään sukunimesi ja klikkaa sitten "Subscribe" -painiketta. Niin helppoa sen on.

Liity postituslistalle:

* indicates required

maanantai 30. lokakuuta 2017

Mitä ovat uskomukset?

Uskomukset ovat oppaita käyttäytymiseemme ja ne ohjaavat elämäämme jatkuvasti, pitkälti tiedostamattomalla tasolla.

Mitä kaikkea muuta uskomukset oikein ovat, siitä kerron tarkemmin alla olevalla n. 15-minuuttisella videolla:

Aiheeseen liittyviä linkkejä:

Mitä sinä uskot itsestäsi?

Uskomukset ja niiden vaikutus elämäämme

NLP-koulutus

5 helppoa toimintaohjetta elämänmuutokseen

Tilaa myös ilmainen uutiskirjeeni ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.

Kirjoita alla olevan lomakkeen ylimpään kenttään sähköpostiosoitteesi, keskimmäiseen kenttään etunimesi, alimpaan kenttään sukunimesi ja klikkaa sitten "Subscribe" -painiketta. Niin helppoa sen on.

Liity postituslistalle:

* indicates required

torstai 5. lokakuuta 2017

Kuinka hallita tunnetiloja

Valmennuksiini tulee aika ajoin ihmisiä, jotka "joutuvat" välillä pitkiksikin ajoiksi negatiivisten tunnetilojensa "valtaan."

Miten tällaisista tunnetiloista pääsee pois? Kuinka voit hallita omia tunnetilojasi niin, että vietät aina vain enemmän ja enemmän aikaa paremmissa tunnetiloissa ja saat siten aikaan parempia tuloksia elämässäsi?

Katsomalla alla olevan videoni, opit kuinka sinäkin voit ottaa omat tunnetilasi aina vain paremmin ja paremmin hallintaasi.

Videoon liittyviä linkkejä:

Flow Mentaalivalmennuksen kotisivut

Lyhyt video uskomuksista

Video ankkurointiharjoituksesta

NLP-koulutukset

Tilaa myös ilmainen uutiskirjeeni ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.

Kirjoita alla olevan lomakkeen ylimpään kenttään sähköpostiosoitteesi, keskimmäiseen kenttään etunimesi, alimpaan kenttään sukunimesi ja klikkaa sitten "Subscribe" -painiketta. Niin helppoa sen on.

Liity postituslistalle:

* indicates required

torstai 13. heinäkuuta 2017

Mitä sinä uskot itsestäsi?

Mitä sinä uskot itsestäsi?

Mihin sinä kykenet ja mihin et?

Minkä arvoinen sinä olet?

Kuka sinä olet?

Muun muassa näistä aiheista puhun alla olevalla videollani. Katso se klikkaamalla kuvaa:

Aiheeseen liittyviä linkkejä:

Uskomukset ja niiden vaikutus elämäämme

Tunnelitodellisuus - miten me koemme "todellisuuden"

Miksi emme saavuta tavoitteitamme?

Tilaa myös Hannu Pirilän ilmainen uutiskirje ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.

Kirjoita alla olevan lomakkeen ylimpään kenttään sähköpostiosoitteesi, keskimmäiseen kenttään etunimesi, alimpaan kenttään sukunimesi ja klikkaa sitten "Subscribe" -painiketta. Niin helppoa sen on.

Liity postituslistalle:

* indicates required

torstai 22. kesäkuuta 2017

Miksi emme saavuta tavoitteitamme?

Monet meistä asettavat jatkuvasti kaikenlaisia tavoitteita.

Pitäisi laihtua. Pitäisi vähentää stressiä. Pitäisi siivota. Pitäisi liikkua enemmän. Pitäisi hankkia parempi työpaikka. Ja niin edelleen.

Mikä siinä on, että monet aivan perustavoitteemme - suuremmista tavoitteista nyt puhumattakaan - jäävät niin usein toteutumatta?

Vastaus löytyy hyvin usein sanojen Toiminta - Arvot - Uskomukset takaa.

Mitä tarkoitan?

Katso alla oleva video, niin kerron.

Lue lisää tavoitteiden asettamisesta

Lue lisää arvoista

Lue lisää uskomuksista ja niiden merkityksestä