Jarno Paalasmaan mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 15.1. koskien koulujemme opetustyötä oli täynnä asiaa. En ole sen paremmin perehtynyt Steiner-koulun opetusmetodeihin, mutta haluaisin lisätä aiheeseen vielä sen, että opetuksessamme ei valitettavasti myöskään huomioida riittävästi ihmisten vallitsevien aistikanavien hyödyntämistä.
On selvää, että keräämme informaatiota ympäröivästä maailmastamme – ja myös siis opimme – aistikanaviemme kautta, joita ovat näkö-, kuulo-, tunto-, haju- ja makuaistimme. Se, mikä - tai mitkä - näistä aistikanavista on tiedonkeruussamme ensisijaisesti vallitsevana, on hyvin yksilöllistä ja voi lisäksi vaihdella päivästä ja tilanteesta toiseen. Yleistäen meidät voidaan kuitenkin jakaa kolmeen pääkategoriaan: kuulemalla oppiviin (auditiivisiin), näkemällä oppiviin (visuaalisiin) ja tuntemalla/tekemällä oppiviin (kinesteettisiin). Toki suurin osa meistä oppii jonkinlaisella yhdistelmällä näistä kolmesta, mutta yleensä jokin näistä aistikanavista on meillä vallitsevana.
Omien kokemusteni ja osittain myös lasteni koulunkäynnistä tekemieni havaintojen perusteella, uskallan väittää, että nykyiset opetusmetodit keskittyvät pääasiassa auditiiviseen sekä jossain määrin visuaaliseen tiedon jakamiseen. Vaikka visuaalista materiaalia opetuksessa käytetäänkin varsin runsaasti, niitä hyödynnetään kuitenkin melko lailla auditiivisin periaattein. Ero näiden välillä on ennen kaikkea tiedon käsittelyn nopeudessa. Auditiivisesti tietoa keräävä henkilö käsittelee informaatiota paitsi kuulemansa, myös sisäisen puheensa kautta. Tämä tapa prosessoida tietoa on huomattavasti hitaampaa kuin visuaalisten ihmisten tapa käsitellä informaatiota. Visuaaliset ihmiset käsittelevät paitsi silmillään näkemiään kuvia, myös mielikuviaan, ja näitä kuvia he käsittelevät yleensä huomattavasti nopeammin kuin mitä auditiiviset käsittelevät esimerkiksi sisäistä keskusteluaan.
Tämä tarkoittaa sitä, että jos opetus etenee auditiivisten vauhdilla, visuaaliset oppilaat pitkästyvät hyvin nopeasti, sillä he ovat jo käsitelleet tiedon ja odottavat lisää informaatiota. Auditiivisen informaation jatkuessa he alkavat muodostaa sisäisiä mielikuvia, jotka nopeasti vaihtuessaan saattavat johtaa kyseisen henkilön siirtymisen nopeastikin mielessään jo aivan muihin aiheisiin.
Eri lukunsa ovat sitten kinesteettiset ihmiset, jotka eivät jaksa istua hiljaa paikallaan, vaan heillä on usein voimakas tarve saada jollain tapaa tuntea ja liikkua. Tällaiset oppilaat alkavat usein esim. naputella kynällä pulpettia, piirrellä kaikenlaisia kuvioita tai vain yksinkertaisesti liikkua tavalla tai toisella. Koska nämä ihmiset siis oppivat parhaiten mm. tekemällä asioita, oppitunnilla paikallaan istuminen voi olla heille yhtä tuskaa. Heidän tarpeensa tuntea ja kokea asioita tulkitaan usein oppituntien häirinnäksi, vaikka kyse ei suinkaan olisi mistään ilkeydestä vaan yksinkertaisesti merkki kinesteettisyydestä.
Kuten Paalasmaakin kirjoituksessaan totesi, lapset haluavat liikkua ja monet heistä myös oppivat parhaiten leikin kautta. Yllä esitetyn perusteella olisikin tärkeää, että koulujemme opetuksessa otettaisiin merkittävästi enemmän huomioon lasten erilaiset oppimistavat ja heille tarjottaisiin enemmän virikkeitä eri aistikanavien välityksellä. Eikä olisi pahasta vaikka jokainen maamme opettaja tutustuisi myös NLP:hen...
Tilaa myös Hannu Pirilän ilmainen uutiskirje ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti