Hannu Pirilän blogi, aiheina itsensä kehittäminen, henkinen valmennus, NLP, hyvinvointi, onnellisuus ja elämässä menestyminen.
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Mitä hyötyä on NLP:stä?
Olen usein valmennuksissani ja kirjoituksissani tuonut esiin
NLP:n, neuro-lingvistisen ohjelmoinnin. Niinpä aina silloin tällöin minulta
kysytään, mitä hyötyä NLP:stä itse asiassa on?
Olisi hienoa, jos tähän olisi yksi, kaiken kattava, vastaus,
mutta valitettavasti sellaista minulla ei ole. Jonkinlainen vastaus kuitenkin.
Lyhimmillään voitaisiin sanoa, että NLP on malli siitä miten
aivomme toimivat. Mutta mitä se tarkoittaa jokaisen henkilökohtaisella tasolla,
on sitten eri asia.
NLP auttaa hyvin laaja-alaisesti meidän mielemme toiminnassa
sekä kommunikoinnissamme, ja jokainen NLP:n opiskelija ja harjoittaja löytää
varmasti oman hyötynsä siitä. Esimerkiksi monet, jotka ovat käyneet vuosikausia
terapiassa, milloin mistäkin syystä, löytävät usein välittömän avun NLP:stä – siis
avun, jota vuosien terapia ei onnistunut tuomaan. Toiset taas löytävät tapoja
saada itsestään irti enemmän, vähentäen samalla stressiä.
Itse olin tutkinut ja opiskellut itsensä kehittämisen eri
suuntauksia jo jonkin aikaa, kun tutustuin NLP:hen ja menin ensimmäiselle
NLP-kurssilleni. Minulle NLP antoi ennen kaikkea ne todelliset työkalut ja
konkreettiset tekniikat, joita lukuisat nk. itsensä kehittämisen gurut eivät
kyenneet antamaan. NLP auttoi minua toteuttamaan ne tarvittavat muutokset
ajattelussani, käyttäytymisessäni ja toiminnassani, joita monet kehottivat
tekemään, mutta eivät kyenneet kertomaan miten ne muutokset tehdään.
Jokainen meistä siis hyödyntää NLP:tä juuri siinä missä sitä
itse tarvitsee hyödyntää ja missä se on itselleen kaikkein tarkoituksenmukaisinta.
Tiedossani ei ole ketään, joka olisi sertifioidun
NLP-kurssin käytyään sanonut, että siitä ei ollut hänelle mitään hyötyä.
Vastaavasti moni sanoo, että NLP:n peruskurssi on ollut paras koulutus, jossa
he ovat ikinä olleet.
![]() |
The Society of NLP:n logot |
Tässä kohtaa kuitenkin pieni varoituksen sananen:
Valitettavasti löytyy kouluttajia, jotka tarjoavat NLP-kursseja, mutta joiden
oma tietämys NLP:stä on hyvinkin vajavainen. Olen kuullut opiskelijoista, jotka
ovat käyneen sertifioimattoman NLP-kurssin saamatta koulutuksesta juuri mitään.
Sertifioidulla NLP-kurssilla
tarkoitan nimenomaan NLP:n ”isän”, Dr Richard Bandlerin, ja The Society of Neuro-Linguistic Programmingin sertifioimia
koulutuksia. Olen itsekin tutustunut muutamaan ”villiin” NLP:n
koulutusohjelmaan, jotka olen valitettavasti joutunut toteamaan suorastaan
surkeiksi.
Mielestäni paras tapa kokea NLP:n hyöty on siis mennä
Richard Bandlerin sertifioimalle NLP-kurssille ja kokea itse, mitä kaikkea
hyvää se tuokaan omaan elämään. Olen melko lailla varma, että tulet kokemaan
useita ”ahaa” ja ”vau” –elämyksiä.
Tilaa myös Hannu Pirilän ilmainen uutiskirje ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.
maanantai 22. huhtikuuta 2013
Traumoista ei pääse eroon käymällä niitä läpi vaan rakentamalla tulevaisuutta
Helsingin Sanomissa oli 20.4.2013 pitkä artikkeli, joka kertoi
ansiokkaasti traumaperäisestä stressioireyhtymästä ja sen hoidon
tehottomuudesta kriisiavussa.
Jo varsin pitkään on ollut tiedossa, että ikävistä
kokemuksista ei pääse eroon kertaamalla niitä uudestaan ja uudestaan
mielessään. Itse asiassa se useimmiten vain pahentaa tilannetta. Osittain tästä
kirjoitin jo aiemminkin mm. blogikirjoituksessani Hyvä olo vs. paha olo. Jostain syystä monet eri terapiamuodot ovat kuitenkin sinnikkäästi
pitäneet kiinni tästä vanhasta tavasta ”hoitaa” ihmisiä.
NLP:n, neuro-lingvistisen ohjelmoinnin, kehittäjä Dr Richard
Bandler huomasi jo n. 40 vuotta sitten, että tämä tapa ei toimi. Sen sijaan Dr
Bandler alkoi yhdessä John Grinderin kanssa etsiä tapoja, joilla ihmiset olivat
päässeet eroon traumoistaan, peloistaan ja fobioistaan. Muun muassa mallintamalla
näitä onnistumisia Bandler ja Grinder loivat NLP:n ja siihen kuuluvat
tekniikat.
Näitä tekniikoita erityisesti Dr Bandler on kehittänyt ja
opettanut edelleen jo 40 vuoden ajan ja nykyään voidaan jo sanoa, että
NLP-menetelmien avulla ihmisten on mahdollista päästä eroon traumaattisista
kokemuksistaan jopa muutamassa minuutissa, minkä jälkeen he voivat alkaa ikävissä
muistoissa vellomisen sijaan keskittyä oman, paremman, tulevaisuutensa rakentamiseen.
Tämän vuoksi on mielestäni erityisen hämmästyttävää, että yhä edelleenkin
ihmisiä käy yhteiskunnan tukemissa, jopa vuosikausia kestävissä, tehottomissa
terapioissa, joissa tutkimustenkin mukaan masennus- ja muut oireet usein vain
pahenevat.
Yksinkertaistaen voitaisiin todeta, että traumat on syytä
heittää menemään ja sen sijaan meidän tulisi keskittyä siihen, mikä on elämässä oikeasti tärkeää ja itselle sekä muille tarkoituksenmukaista. Ikävissä
kokemuksissa vellominen tuskin on hyödyksi kenellekään.
Nyt tiedän, että moni ajattelee: ”helppohan se on noin
sanoa, mutta kun minä olen jo yrittänyt eikä se ole onnistunut,” tai jotain
muuta vastaavaa.
Niin, helppohan se on minun sanoa, kun olen nähnyt tämän
muutoksen tapahtuvan jo niin monta kertaa asiakkaissani. NLP-valmennuksen
avulla.
Kuten Dr Bandler asian ilmaisee: ”Menneisyydessä parasta on
se, että se on ohi. Tulevaisuudessa taas parasta on se, että kaikenlaista
hienoa voi tapahtua.”
Tilaa myös Hannu Pirilän ilmainen uutiskirje ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)