Artikkelissa todetaan myös, että "Jotkut kaipaavat johdolta enemmän tukea ja apua kuin toiset, joillekin riittää vain tieto siitä, että pomo on paikalla jos sattuisi tarvitsemaan. Sellaisen mielikuvan tai tunteen luominenkin on johtamista", Hiltunen sanoo."
Hiltunen on täysin oikeassa tämän, kuten monen muunkin, asian suhteen. Johtajan kannalta vaikeudeksi muodostuu vain usein se, kuinka tunnistaa tuen ja avun tarvitsijat. Monta kertaa kun kyse ei ole siitä, että työntekijän ammatilliset taidot edellyttäisivät tukea, vaan pikemminkin siitä, että työntekijä tuntee tarvitsevansa tukea.
Muunmuassa tätä tarvetta mittaa LAB (Language and Behavior) Profile. Juuri eilen tein erään suomalaisen suuryrityksen 14 myyntipäälikölle kyseisen LAB-profiilin. Jälleen kerran profiilia tehdessäni huomasin, että samantasoisessa asemassakin työskentelevillä henkilöillä tarve tuen ja palautteen saamiseen on hyvin vaihtelevaa. Jotkut myyntipäälliköistä ottavat mielellään vastaan runsaasti ulkoista palautetta työstään, kun taas joitain ylenpalttinen palaute ja "työhön puuttuminen" suorastaan ärsyttää. Joitain siis tuki ja palaute motivoi ja joillakin se taas laskee motivaatiota. Mielenkiintoista on myös se, että työvuosilla ja -kokemuksella ei juurikaan ole merkitystä tässä asiassa.
Koska on päivän selvää, että motivoitunut työntekijä tuottaa yritykselle parempaa tulosta kuin ei-motivoitunut työntekijä, mm. tällaisesta tiedosta voi olla johtajalle hyvinkin merkittävää hyötyä. Kuten Hiltunenkin artikkelissa sanoo: "...hyvällä johtamisella pitää motivoida ihmiset hyvään palveluun."
Edelleen Hiltunen toteaa, että "Lyhyesti kuvattuna hyvä johtaja on empaattinen ja ennustettava. Empaattisuus ei tarkoita sitä, että johtaja olisi lässyttelijä tai pehmoilija. Empatiakykyinen johtaja pystyy aistimaan ja ymmärtämään erilaisten ihmisten tunteet, arvot ja ajattelutavat ja pystyy mukauttamaan oman johtamistapansa niihin."
Kaikki me emme vain ole perusluonteeltamme empaattisia. Mutta onneksi empaattisuuttakin voi kehittää, joskin se edellyttää usein pitkäjänteistä halua sen kehittämiseen. LAB Profile voi olla erinomainen apu niille johtajille, jotka epäilevät omaa empaattisuuttaan tai jotka haluavat vahvistusta omille taidoilleen lukea ja tulkita muita ihmisiä. LAB-profiili tulkitsee ihmisen motivaattoritekijöitä ja työskentelytapoja ja antaa selkeän kuvan henkilön motivaatio- ja työskentelyprofiilista.
LAB Profile on yksi NLP:n (Neuro-Linguistic Programming) lukemattomista työkaluista, joiden avulla voidaan auttaa yhtä lailla yksilöitä kuin yhteisöjäkin. Hiltusen artikkelissa usein mainitsemat arvot ja niiden selvittäminen on myös eräs NLP:hen liittyvistä ydinasioista.
Tilaa myös Hannu Pirilän ilmainen uutiskirje ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti