Minulta
kysytään usein: ”Jos kerran kaiken toimintamme ja tekemisemme taustalla on aina
jokin tavoite ja tarkoitus, miksi sitten niin monet ihmiset tekevät asioita,
jotka eivät palvele heitä ja heidän tavoitteitaan ja arvojaan?”
Tähän
on oikeastaan, luokittelutavoista riippuen, neljä pääasiallista syytä: rajoittavat
uskomukset, arvohierarkiset seikat, pelot sekä välittömän nautinnon halu. Koska olen olen kirjoittanut jo aiemmin enemmänkin uskomuksista ja arvoista, niin muutama sananen kahdesta jälkimmäisestä lienee paikallaan.
Pelot
kahlitsevat ihmisiä monin eri tavoin. Monet ihmiset tekevät työtä, josta eivät
pidä, jotkut jopa sellaista, jota suorastaan vihaavat. Miksi? Miksi he eivät
sanoudu irti työstään? Taustalla on hyvin usein pelko. Pelko uuden työpaikan
löytämisestä, pelko toimeentulon suhteen, pelko statusarvon menettämisestä,
pelko muiden mielipiteistä, pelko yksinäisyydestä, pelko tulevaisuudesta, pelko
ties mistä.
“Hengissä säilymisen halu ei ole ihmisen voimakkain vietti. Voimakkain vietti ihmisissä on tehdä sitä, mikä on tuttua.” - Virginia Satir
Me teemme
mieluummin sitä, mikä on meille tuttua. Me siis elämme mieluummin meille
tutussa kärsimyksessä kuin otamme rohkean askeleen kohti jotain sellaista, joka
toisi meille hyvää oloa. Kun pysymme kärsimyksessä, tiedämme ainakin mikä meitä
odottaa. Irtisanoutuminen vihaamastamme työstä tai ihmissuhteesta pelottaa
meitä, vaikka tiedämme sen todennäköisesti johtavan johonkin parempaan.
Pelot
kahlitsevat meitä. Ne estävät meitä näkemästä niitä vaihtoehtoja, joita meillä
todellisuudessa on edessämme. Monet peloistamme perustuvat myös uskomuksiimme
ja niitä sekä niiden muuttamista käsittelen tarkemmin uudessa kirjassani nimeltään Oma sininen meresi.
Monet
meistä myös valitsevat välittömän pienen nautinnon myöhemmin tulossa olevan
suuremman nautinnon sijaan. Tämä taas johtuu pitkälti siitä, että emme katso edessämme
olevaa videota elämästämme riittävän pitkälle. Monet meistä näkevät mielessään
esim. sohvalla löhöilyn, herkkujen syömisen tai baarissa hengailun tuoman
välittömän mielihyvän ja valitsevat sen, ennen kuin katsovat videotaan
pidemmälle. Jos me katsoisimme mielikuvavideotamme hieman pidemmälle, näkisimme
itsemme tyytymättöminä siihen, että emme ole saaneet aikaiseksi itsellemme
arvokkaita asioita, näkisimme baari-iltaa seuraavan krapulan tai näkisimme
itsemme lihovan ja voivan huonosti.
Tämä videon
katselu pätee myös pelkoihimme. Kuten olen esittänyt mm. kirjoituksessani Eroon huonoista tunteista, me voimme
valita sen, mihin me kiinnitämme huomiomme. Näemmekö mielikuvavideossamme
itsemme työttömänä, rahattomana ja ystävämme menettäneenä, vai näemmekö itsemme
uudessa, innostavassa työpaikassa tai uudessa lämpimässä ihmissuhteessa? Kyse
on meidän omista ajatuksistamme, meidän omista mielikuvistamme ja meidän omasta
sisäisestä keskustelustamme. Me voimme itse valita millaisia mielikuvia me
katsomme ja mitä me sanomme itsellemme päämme sisällä.
Valitse siis
millaisia elokuvia katselet mielessäsi ja katsele niitä riittävän pitkään,
jotta näet myös valintojesi seuraukset!
(Kirjoitus on osa Hannu Pirilän uuden Oma sininen meresi -kirjan neljännestä luvusta, blogikirjoituksen muotoon muokattuna)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti