tiistai 25. joulukuuta 2012

Flow Mentaalivalmennus – henkistä valmennusta elämän eri osa-alueille

Olemme hyvän ystäväni, Helsingin Itsepuolustuskoulun, Hipkon, omistajan ja pääopettajan Timo Räkköläisen, kanssa tehneet viimeisen parin-kolmen vuoden aikana yhä enenevässä määrin erilaisia valmennuksia liittyen tavalla tai toisella menestykseen sekä kasvuun ihmisenä. Olemme myös matkan varrella opiskelleet yhdessä ihmismielen potentiaalia mm. NLP-kursseilla, urheilun henkisen valmennuksen koulutuksessa sekä parhaillaan Henkisen valmennuksen akatemian 1,5 vuotta kestävässä Henkinen valmentaja –koulutuksessa.

Koska saavuttamamme tulokset ovat olleet niin hyviä ja rohkaisevia, aloimme Timon kanssa viime keväänä suunnittelemaan valmennustuotteidemme brändäystä yhden ”sateenvarjon” alle. Kesän yli asiaa kypsyteltyämme syntyi alkusyksystä uusi yhteinen brändimme, Flow Mentaalivalmennus.

Olimme Timon kanssa niin ylpeitä uudesta brändistämme, että kerroimme siitä innostuneesti myös kollegoillemme ja ystävillemme. Ja kuinka ollakaan, mukaan tarttui vielä yksi huipputaitava mentaalivalmentaja/Business Coach, aikanaan maailman paras lumilautailija, Aleksi Litovaara. Olimme opiskelleet Aleksin kanssa yhdessä urheilun henkistä valmentamista sekä vieneet läpi jonkun valmennusurakankin ja totesimme yhdessä Aleksin sopivan brändiimme erinomaisesti.

Näinpä Flow Mentaalivalmennus tarjoaa tätä nykyä todella erinomaisen valikoiman mentaalivalmennusta menestyksen ja aina vain paremman elämän saavuttamiselle. Palvelutarjontamme kattaa neljä pääkategoriaa:
  1. Valmennukset yrityksille
  2. Henkinen valmennus urheilijoille
  3. Henkilökohtainen valmennus ja coaching
  4. NLP-koulutus

Näiden pääkategorioiden alta löytyy sitten sellaisia mielenkiintoisia aiheita, kuten menestysvalmennus, huippusuoritusvalmennus, Mindfulness, vaikuttava kommunikointi, tavoitteet ja niiden saavuttaminen sekä paljon muuta.

Lisäksi Flow Mentaalivalmennukselta löytyy myös oma verkkokauppa, jossa on näin alkuun myytävänä mm. Itsensä kehittämisen, menestyksen ja onnellisuuden pieni kirja (sekä painettuna versiona että e-kirjana), Oma sininen meresi -kirja,  Tie onneen ja menestykseen -videovalmennussarja, Mindfulness työpäivä -verkkokurssi sekä NLP-audioharjoituksia. Lisää tuotteita ja palveluita tulee ajan mittaan myös lisää.

Olen todella innoissani saadessani tehdä työtä kahden uskomattoman hienon ihmisen ja pätevän mentaalivalmentajan kanssa. Valmennukset joita pidämme ja tulokset joita olemme jo saavuttaneet antavat jatkuvasti lisää uskoa ja motivaatiota auttaa ihmisiä eteenpäin heidän omassa elämässään, kohti heidän omaa menestystään ja onnellisuuttaan.

Meille Flow Mentaalivalmennuksen valmentajille omat menestyksemme elämän niin monilla eri osa-alueilla ovat tuoneet meille paljon riemua ja hyvää oloa. Sitä haluamme myös muille. Olemme nimittäin huomanneet, että se, että toisetkin menestyvät ja nauttivat elämästään, ei ole pätkän vertaa pois omasta menestyksestämme ja hyvinvoinnistamme. Päinvastoin: olemme huomannet, että kumuloitunut menestys ja hyvä olo vain – niin, no: kumuloituu!


Tilaa myös Hannu Pirilän ilmainen uutiskirje ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.

Kirjoita alla olevan lomakkeen ylimpään kenttään sähköpostiosoitteesi, keskimmäiseen kenttään etunimesi, alimpaan kenttään sukunimesi ja klikkaa sitten "Subscribe" -painiketta. Niin helppoa sen on.

Liity postituslistalle:

* indicates required

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti