maanantai 21. marraskuuta 2011

Itsensä kehittäminen avaimena menestykseen

Jotta voisimme tarkastella itsensä kehittämisen merkitystä osana kokonaisvaltaista menestystä elämässämme, meidän lienee syytä ensi määrittää hieman, mitä itsensä kehittämisellä oikeastaan tarkoitetaan. Minun näkemykseni mukaan itsensä kehittäminen on mm.:
  • kasvamista tiedostavana ihmisenä
  • toimintoja, jotka parantavat itsensä tuntemista ja identiteettiä
  • lahjakkuuksien ja potentiaalin kehittämistä
  • henkisen pääoman ja työllistymiskyvyn kasvattamista
  • elämänlaadun parantamista
  • unelmien ja pyrkimysten toteuttamista
  • ei ole rajoittunut ainoastaan oman itsensä kehittämiseen, vaan pitää sisällään myös sekä muodollisia että epämuodollisia toimia muiden kehittämiseksi
  • instituutioiden yhteydessä se viittaa metodeihin, ohjelmiin, työvälineisiin, tekniikoihin ja arviointivälineisiin, jotka tukevat ihmisten kehittymistä yksilötasolla organisaatioissa
  • (kovaa) työtä, joka vaatii itsekuria, päättäväisyyttä, johdonmukaisuutta, kärsivällisyyttä, aikaa, rohkeutta ja anteeksiantamista
  • onnellisuuden tunteen lisääntymistä
Tarkastellaanpa sitten hieman tarkemmin muutamia yllämainituista asioista ja niiden suhdetta menestykseen.

Itsensä tuntemisen ja identiteettinsä parantaminen tarkoittaa, muun muassa, että tulet enemmän tietoiseksi siitä kuka olet ja mitä haluat. Menestymisen kannalta on välttämätöntä, että tiedät mitä haluat ja millä osa-alueilla sinun tulee kehittyä saavuttaaksesi tavoitteesi.
Jos olet jo saavuttanut menestystä, et voi jäädä paikoillesi, mikäli haluat pysyä menestyksekkäänä. Maailma ja ihmiset ympärillämme kehittyvät jatkuvasti. Niinpä myös sinun on jatkuvasti kehitettävä omia lahjakkuuksiasi ja potentiaaliasi edelleen. Muussa tapauksessa menestyksesi jää lyhytaikaiseksi.
Tavoitteistasi riippuen, tarvitset jatkuvaa kehittymistä useilla elämän osa-alueilla, et vain yhdellä. Näitä osa-alueita voivat olla mm. terveys, varallisuus, ihmissuhteet, tunne-elämä, tavat ja tottumukset sekä uskomukset, muutamia mainitakseni. Esimerkiksi hyvä terveys mahdollistaa sen, että kykenet tekemään asioita, joita haluat. On itsestään selvää, että pystyt tekemään paljon enemmän asioita terveenä kuin makaamalla sairaana vuoteessa. On myös selvää, useimmissa tapauksissa, että voit saavuttaa enemmän ja vapauttaa itsesi monista huolista, mikäli taloutesi on tasapainossa. Selvää on myös se, että kykenet saavuttamaan enemmän, mikäli sinulla on terveitä ihmissuhteita ja kannustavia ja rakastavia ihmisiä ympärilläsi.
Auttamalla myös muita ihmisiä kehittymään, itsesi kehittämisen ohella, saat lopullisen tehosteen menestymisellesi. Vanha sanonta ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” pätee tässä suhteessa varsin hyvin. Auttamalla muita ihmisiä menestymään varmistat sen, että he auttavat puolestaan vastavuoroisesti mielihyvin sinua. On nimittäin huomattavasti vaikeampaa – ja monissa tapauksissa jopa mahdotonta – saavuttaa menestystä aivan yksin. Et voi olla mestari kaikessa, eikä sinun tulisi edes yrittää olla. Keskity siihen, että teet ne asiat hyvin, joita rakastat tehdä ja anna muiden ihmisten auttaa sinua niissä asioissa, joita he rakastavat tehdä. Auta muita kehittämään itseään ja he auttavat vastaavasti sinua kehittämään itseäsi. Se on eduksi kaikille.
Lopuksi, ymmärrä se, että pitkäkestoinen menestys vaatii työtä. Joskus saattaa jopa vaikuttaa siltä, että se vaatii kovaa työtä. Mutta kun olet löytänyt sen, mitä todella rakastat tehdä, työnteko ei enää tunnu lainkaan niin raskaalta. Mutta se vaatii myös itsekuria, jotta pysyt keskittyneenä tavoitteisiisi. Se vaatii päättäväisyyttä, sillä tulet kohtaamaan paljon ihmisiä, jotka yrittävät saada sinut luopumaan unelmastasi. Se vaati johdonmukaisuutta, sillä tulet kohtaamaan kaikenlaisia vastoinkäymisiä matkan varrella ja sinun tulee johdonmukaisesti työstää tiesi niiden läpi tai ohi. Se vaatii kärsivällisyyttä, sillä mitä suurempi unelmasi on, sitä enemmän sen toteutuminen todennäköisesti vie aikaa. Se vaatii rohkeutta, sillä olet matkalla kohti jotain sinulle ennestään tuntematonta. Ja, ehkä kaikista eniten, se vaatii anteeksiantamista, sillä sinun tulee antaa anteeksi itsellesi kaikki ne virheet, joita olet tehnyt ja joita tulet tekemään. Sinun tulee myös antaa anteeksi muille, jota ovat satuttaneet sinua, jotta voit jatkaa elämässäsi eteenpäin puhtain mielin.
Kaikkea yllä mainittua tulet tarvitsemaan tielläsi todelliseen menestykseen.
“Ihmiset, jotka lopettavat opiskelun vain, koska he ovat lopettaneet koulunkäynnin, ovat toivottomasti ja ikuisesti tuomittuja keskinkertaisuuteen, huolimatta siitä mikä heidän kutsumuksensa onkaan. Menestyksen tie on jatkuvan tiedon tavoittelun tie.” - Napoleon Hill


Tilaa myös Hannu Pirilän ilmainen uutiskirje ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.

Kirjoita alla olevan lomakkeen ylimpään kenttään sähköpostiosoitteesi, keskimmäiseen kenttään etunimesi, alimpaan kenttään sukunimesi ja klikkaa sitten "Subscribe" -painiketta. Niin helppoa sen on.

Liity postituslistalle:

* indicates required

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti