tiistai 19. maaliskuuta 2013

Voiko työstä nauttia?


Tänään iltapäivällä ajellessani asiakastapaamisesta kotiin päin tulin ajatelleekseni nykyistä työtäni ja entistä työtäni jostain vuosien takaa. Olin juuri auttanut GP-tason esteratsastajaa pääsemään eroon mentaalisesta lukostaan, joka oli muodostunut niin vahvaksi, että se uhkasi jopa estää häntä enää kilpailemasta menestyksekkäästi. Lopettaessamme n. kaksituntista tapaamistamme hän oli kuin uudesti syntynyt ja ajattelin, että VAU! kylläpä työn tekeminen tuottaakin minulle suurta tyydytystä ja antaa suorastaan kiksejä! Asiakas kiitteli vuolaasti ja poistui paikalta silminnähden erilaisin tuntein kuin missä oli saapunut.

Eilen olin puolestaan auttanut toista asiakastani pääsemään eroon vuosia vaivanneesta suljetun paikan pelostaan. Asiakkaani oli käynyt pelkonsa vuoksi pitkiä jaksoja psykiatrin luona terapiassa sekä neljä kertaa hypnoositerapiassakin – ilman apua. Tunnin tapaamisemme jälkeen pelko oli poistunut ja hänkin oli ollut ihmeissään ja riemuissaan muutoksesta.

Nämä molemmat tapaukset tuoreena mielessäni ajattelin nyt siis kotipihaani kaartaessani sitä suurta muutosta, joka on tapahtunut viime vuosien aikana elämässäni. Noin 20 vuotta olin puurtanut työssäni hotelli- ja ravintola-alan esimies- ja johtotehtävissä ajatellen, että se olisi minun kutsumukseni ja elämäntyöni. Lähes kymmenen vuotta sitten irtauduin kuitenkin alan operatiivisista tehtävistä ja siirryin itsenäiseksi konsultiksi, välillä kuitenkin myynnin parissa työskennellen.

Vaikka edelleenkin merkittävä osa tuloistani tulee hotelli-ja ravintola-alan konsultoinnista ja siitä työstä myös ihan tykkäänkin, todelliset kiksit tulevat kuitenkin ihmisten auttamisesta, olivat he sitten yrittäjiä, yritysjohtajia, urheilijoita, taiteilijoita tai vain ihan tavallisia työntekijöitä.

Nyt siis ihmettelin autoa pysäköidessäni sitä suurta muutosta, mikä työssäni on tapahtunut. Runsaat kymmenen vuotta takaperin en voinut kuivitellakaan, että työn tekemisestä voi aivan oikeasti saada niin paljon tyydytystä kuin nykyään saan.

Miten tämä muutos siis oikein on tapahtunut?

Suuren osan prosessista olen, tavalla tai toisella, kuvannut hiljattain julkaistussa kirjassani Itsensä kehittämisen, menestyksen ja onnellisuuden pieni kirja. Kirja ei kuitenkaan kerro prosessiani kronologisesti, joten todettakoon, että se alkoi tavallaan jo joskus 90-luvun alkupuolella kun luin ensimmäiset kirjat, jotka jollain tavoin koskivat itsensä kehittämistä. Pikku hiljaa kiinnostukseni asiaa kohtaan alkoi kasvaa, kunnes muutama vuosi sitten sain ensi kosketukseni NLP:hen. Asiaan hieman enemmän tutustuttuani menin NLP:n peruskurssille, heti perään jatkokurssille ja siitä eteenpäin usealle muullekin NLP-kurssille niin, että tällä hetkellä näitä NLP- tai NLP-liitännäisiä sertifikaatteja minulle on kertynyt jo kymmenen.

Mitä tämä NLP sitten toi mukanaan? NLP tarjosi minulle ne työkalut ja tekniikat, joiden avulla me saamme aikaiseksi niitä tarvittavia muutoksia, joista muut itsensä kehittämisen kirjat ja ohjelmat vain puhuvat. Kun muut ohjelmat puhuvat pitkistä muutosprosesseista, NLP tarjoaa todellisia täsmätekniikoita, joiden avulla haluttu muutos voidaan saada aikaan jopa minuuteissa.

Vaikka itse en koekaan, että omat muutokseni olisivat olleet kovinkaan radikaaleja, niin ne pienet muutokset joita sain aikaiseksi, olivat juuri ne, jotka olivat ne merkittävimmät. Tajusin, että minulla oli käsissäni uskomattoman tehokas työkalu, jonka avulla voisin auttaa ihmisiä elämään parempaa ja onnellisempaa elämää. Tämän myötä voin sanoa, että koen nyt tekeväni todella merkityksellistä työtä, jonka tekemisestä todella ja aidosti nautin.

Tämä on minun tarinani. Uskon, että meille jokaiselle on olemassa se työ ja ammatti, josta voimme todella nauttia. Nyt kun ajattelen niitä lukuisia ihmisiä, joiden tiedän tekevän työtä josta he eivät nauti – monet itse asiassa suorastaan vihaavat työtään – voin vain toivoa, että he uskaltaisivat lähteä tekemään sitä tarvitsemaansa muutosta. Minä autan heitä kyllä mielelläni siinä, mutta sen muutoshalun on lähdettävä heistä itsestään.

Vaatiiko se rohkeutta? Mitä todennäköisimmin.

Vaatiiko se uhrauksia? Mahdollisesti.

Mutta ainakin omasta kokemuksestani voin sanoa, että se on enemmän kuin kaiken sen arvoista.



Tilaa myös Hannu Pirilän ilmainen uutiskirje ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.

Kirjoita alla olevan lomakkeen ylimpään kenttään sähköpostiosoitteesi, keskimmäiseen kenttään etunimesi, alimpaan kenttään sukunimesi ja klikkaa sitten "Subscribe" -painiketta. Niin helppoa sen on.

Liity postituslistalle:

* indicates required

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti