keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Enemmän hyvää oloa, vähemmän pahaa oloa

Edellinen blogikirjoitukseni, Hyvä olo vs. paha olo, sai aikaan poikkeuksellisen paljon keskustelua ja jatkokysymyksiä sen lukeneilta ihmisiltä. Tämä kirjoitus on tavallaan jatkoa edelliselle kirjoitukselleni, joten jos et ole vielä lukenut sitä, saattaa olla hyvä, että luet sen ensin.

Minulta on kysytty paljon miten sen pahan olon saa oikeasti muutetuksi hyväksi oloksi?

Valitettavasti siihen ei oikein ole kaikkivoipaa, kaiken kattavaa ratkaisua tai yhtä ainoaa tekniikkaa. NLP:kin pitää sisällään satoja tekniikoita, joiden kaikkien tarkoituksena on, tavalla tai toisella, tuottaa meille parempia ja tarkoituksenmukaisempia tunnetiloja ja niiden myötä tarkoituksenmukaisempaa toimintaa ja käyttäytymistä, mikä puolestaan johtaa parempiin tuloksiin elämässämme.

Joka tapauksessa, ensimmäisenä askeleena voitaisiin pitää sitä, että tulemme ylipäätään tietoisiksi tiloistamme. Mikäli haluamme päästä eroon huonoista tunnetiloista ja haluamme saada niiden tilalle hyviä tunnetiloja, meidän tulee ensin olla tietoisia näistä tunnetiloista. Kun havaitset olevasi huonossa tunnetilassa – kokiessasi pahaa oloa – voit ryhtyä korjaamaan sitä, muuttamaan tunnetilaasi paremmaksi. Monet meistä eivät vain edes tunnista huonoja tunnetilojaan, vaan elävät niissä päivästä päivään ikään kuin autopilotin ohjauksessa. Tässä tietoiseksi tulemisessa voi auttaa myös esimerkiksi Mindfulness, joka tarkoittaa pitkälti tässä hetkessä elämistä ja oman tietoisuuden lisäämistä. Monet meditaatiot, transsit ja rentoutukset ovat myös omiaan lisäämään omaa tietoisuutta itsestämme.

Jos koet, että tuo tietoiseksi tuleminen tuntuu liian vaikealta tai raskaalta prosessilta, niin ammattimainen valmentaja tai coach saattaa olla paras vaihtoehto päästä selville noista asioista. Ammattimainen valmentaja voi päästä hyvinkin nopeasti selville mieltäsi, tunteitasi ja toimintaasi rajoittavista tekijöistä sekä auttaa sinua muuttamaan ne sinulle tarkoituksenmukaisemmiksi.

Näistä tunnetiloista tietoisena oleminen on kuitenkin tärkeää, sillä jos et tiedä mitä haluat muuttaa, muuttaminen on melko lailla hankalaa.

Olen tässä viime aikoina auttanut erästä asiakasta, jolla oli pitkä lista, n. 20 asiaa, joihin hän halusi saada muutoksen. Lista sisälsi mm. sellaisia asioita kuin kaikenlaiset sosiaaliset pelot ja pelot yleensä, yleinen huolestuneisuus ja masennus, kova väsymys ja voimattomuus, mielen hallinta ja unettomuus sekä useita muita. Tällaisissa tapauksissa on usein tärkeää selvittää itselleen mikä ylipäätään on elämässä tärkeää. Lähdimme siis selvittämään asiakkaani arvomaailmaa. Suuri yllätys ei ollutkaan, että hänellä oli vaikeuksia kertoa mitä nämä hänelle tärkeät asiat olivat; hän ei ollut kerta kaikkiaan koskaan oikein pohtinut tätä.

Kun olimme selvittäneet hänen arvonsa ja arvohierarkiansa, huomasimme, että niissä oli joitain ristiriitoja. Arvoista kolme tärkeintä kuvastivat asioita joiden taustalla oli itse asiassa tarve välttää huonoja asioita ja vasta neljäntenä tuli hyvän olon tarve. Kuten edellisessä kirjoituksessani mainitsin, mikäli huomiomme kiinnittyy enimmäkseen asioihin, joita haluamme elämässämme välttää, tuloksena on paljon pahaa oloa.

Asiakkaani tapauksessa, kuten yleensäkin on laita, näillä kolmella vältettävällä asialla sekä listan neljännellä, hyvällä ololla, oli pohjimmiltaan sama hyvä tarkoitus. Pohjimmiltaan niiden kolmen ensimmäisen arvon taustalla oli myös tarkoitus saada ja tuottaa hyvää oloa, mutta niiden ilmenemismuoto vain oli negatiivisesti suuntautunut. Kun tämä oli selvinnyt asiakkaalleni, teimme hänen kanssaan Visual Squash –nimisen NLP-harjoituksen, joka laukaisi voimakkaita tunteita ja oivalluksia asiakkaassani.

Tämä oli hyvä alku ja muutosprosessi oli alkanut. Visual Squashin lisäksi teimme vielä useita muitakin NLP-tekniikoita, kuten mm. Loogiset tasot –harjoituksen. Lopputuloksena oli silminnähtävä muutos asiakkaassani: hän oli selvästi rentoutunut ja helpottunut, kasvot olivat saaneet tervettä väriä ja hän näytti itse asiassa 10-15 vuotta nuoremmalta. Kaikki tämä alle kahdessa tunnissa. Asiakkaani oli myös hämillään, kun hän ei enää edes päässyt käsiksi häntä aiemmin niin paljon huolettaneisiin asioihin. Aiempien ongelmien sijaan hän oli alkanut nähdä ratkaisuja ongelmiin sekä suunnan kohti parempaa oloa.

Loppujen lopuksi kyse ei ole mistään monimutkaisista asioista. Kyse on pitkälti siitä, että opettelemme uuden strategian, uuden tavan ajatella asioita. Siinä missä ennen olimme kiinni oppimassamme strategiassa ajatella asioita tavalla, joka tuotti meille pahaa oloa, voimmekin opetella uuden strategian, ajatteluprosessin, joka tuottaa meille ratkaisuja ja hyvää oloa. Kun tulemme tietoisiksi näistä meitä huonosti palvelevista strategioista, muutosprosessi parempaan voi alkaa.

Mikä siis on neuvoni?
  • Pysähdy ja rentoudu. Mikäli pidät yllä jatkuvaa kiirettä ja stressiä, on omista ajatuksista tietoiseksi tuleminen äärimmäisen vaikeaa, ellei peräti mahdotonta.
  • Tiedä mitä haluat, mikä on sinulle tärkeää. Mikäli ajatuksesi pyörivät niiden asioiden ympärillä joita haluat elämässäsi välttää, mieti mitä haluat niiden asioiden sijaan, mitä kohti haluat mennä?
  • Mikäli prosessi tuntuu sinusta liian pitkältä tai vaivalloiselta, ota yhteyttä pätevään NLP-valmentajaan tai ilmoittaudu NLP-kurssille. Saatat hämmästyä kuinka merkittäviä muutoksia hyvinkin lyhyessä ajassa voidaan saada aikaan.
Yllä mainittuihin asioihin apua ja oivalluksia voit myös löytää kirjoistani Itsensä kehittämisen, menestyksen ja onnellisuuden pieni kirja sekä Oma sininen meresi.


Tilaa myös Hannu Pirilän ilmainen uutiskirje ja saat aika ajoin tietoa ja vinkkejä valmennusten, koulutusten, hekilökohtaisen kehittymisen sekä NLP:n maailmasta. Me emme tule tukkimaan sähköpostilaatikkoasi jatkuvilla viesteillä, vaan lähetämme viestejä ainoastaan silloin tällöin, kun mielenkiintoista tiedotettavaa ilmenee.

Kirjoita alla olevan lomakkeen ylimpään kenttään sähköpostiosoitteesi, keskimmäiseen kenttään etunimesi, alimpaan kenttään sukunimesi ja klikkaa sitten "Subscribe" -painiketta. Niin helppoa sen on.

Liity postituslistalle:

* indicates required

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti